Mikä lapselle nimeksi 1.)

Esipuhe;

Artikkelissa pohdin uuden perheenjäsenen nimen antamiseen liittyviä kysymyksiä. Aihe on yleinen, enkä ole tulossa mummoksi vielä. Mikä lapselle nimeksi– artikkelin omakohtainen osuus liittyy poikieni nimiin. Artikkelissa haluan kertoa heille esi-isiemme nimien perinnöstä ja omista muistoistamme, mitkä nimien valitsemiseen liittyivät. Artikkelini liitän poikieni albumeitten väliin talteen. Vinkki on hyvä muillekin.Poikiani aihe ei kiinnosta lainkaan nyt 13v ja 15v ikäisinä. Mutta arvelen, että heillä itsetutkiskelun aika tulee vastaan joskus 20 vuoden iässä.


Kuvassa minulla on sattumoisin perinteiset turkkilaiset housut, pieniä lapsiani hoitaessani en muistanut kaivata sinne ollenkaan

Proplematiikkaa, mikä lapselle nimeksi ?

Nimen antamiseen liittyy vastuuta lapsen tulevaisuudesta. Vanhempien elämän perspektiivi on nyt toinen, mitä aikaisemmin ennen lapsen syntymää. Uusi näköala ulottuu oman rajallisen elämämme jälkeen vielä lapsemme vanhuuteen saakka. Lapsi on aluksi vanhemmille ikioma pikku ”nössö”. Muille lapsi on vain vauva, johon ei omistusoikeutta ole. Kun lapsi saa nimensä, hän samalla muuttuu oman sukunsa ja yhteisönsä jäseneksi. Nimi määrittää hänet yhdeksi meistä. Näin ollen ei ole yhdentekevää, minkä nimen lapsi saa. Nimellä pitää mielestäni olla arvoa yhteisön keskuudessa. Itsekkyys saakin jäädä syrjään, kun pohdittavana on oman lapsen nimi. Nimen tulee olla yhtä mieluinen ja sopiva molemmille puolisoille. Onkin kohtelista kysyä omaisilta, mitä mieltä he ovat aiotusta nimestä. Plussaa on, että muiden mielipiteistä saa lisää vinkkejä ja puoltamistakin omille nimi-ideoille. Toisaalta kristinuskossa on tapana kastetilaisuudessa yllättää omaiset yksin vanhempien kesken päätetyllä nimellä. Jos kuitenkaan keskusteluja ei käydä isovanhempien kanssa, voi toisen puolison suvun perinteiset nimet jäädä vaille huomiota. Jossitellaan sitten myöhemmin… en tiennytkään että iso-äidilläsi oli niinkin kaunis nimi.


Juho keinussa

Jos perhe on kahdesta eri kulttuurista tai maasta, on hyvä ennakoida nimet sopiviksi molempiin kulttuureihin. Jos tämä on hankalaa tulisi varmistaa, että ainakin toinen etunimistä kävisi toisessakin maassa lapsen kutsumanimeksi. Kukaan nuori ei arvatenkaan haluaisi olla Suomessa etunimeltään Jeesus tai Muhammed.

Wellcome to Turkey Mama !

Näin äidillisesti minua tervehti isokokoinen mies-passintarkastaja Turkissa kun rantauduin maahan lentokentällä. Oikea etunimeni on Anne = on äiti turkiksi. Tietty nimeni on yhtä huomionarvoinen kuin maskuliininen Ataturk – maan-isä nimitys. Hauskaltahan tuo Anne kuulostaa, kun mieheni tai vanhempani huutelevat minua Äitiä kaupassa apuun, milloin mihinkin pulmaan. Vaivihkaa olen yrittänyt esitellä itseni Annaksi, tai Annuksi, jolloin vältyn olemasta Turkissa kaikkien äiti.

Lausumisen ongelmaa

Olen kuullut, että Turkissa nimet usein merkitsevät jotain asiaa tai ne ovat muuten kuvauksellisia. Intiaanikielestä tunnemme tavan. Olisikin ihanaa olla nimeltään Aamun Säde tai Illan Tähti. Kaiken lisäksi Turkin kieliset nimet kuulostavat kauniilta.



Isoveli Lasse ja Juho

Mutta apua, me tavalliset suomalaiset ei osata lausua niitä oikein. Sarköyn tuttujani on Metin. Sanoin häntä aluksi Metriksi, kun en kuullut nimeä oikein. Naapurin rouva on Birda-Liisa. Olen aina yhtä epävarma hänen nimensä lausumisesta. Tuttuni on myös Sanye, missä a venytetään ja lausutaan jotenkin a ja o:n välistä. Kun puhun hänestä, ei kukaan ymmärrä kenestä on kyse.

Jos päädytään suomalaiseen nimeen, nimeä pitää mielestäni kyetä lausumaan sujuvasti ja mutkattomasti. Tästä johtuen kaksiosaiset nimet ovat hankalia, koska pitkän tavujonon lausuminen vaatii malttia. Itse olen melko malttamaton persoona ja haluan nimien olevan lyhyitä, kuten omanikin on. Nimeä on voitava myös huutaa, mitä suosittelenkin kokeilemaan.

Juttu jatkuu 2.osasssa ...