Turkin mania 1, tammikuu 2009

Istanbul, Kissojen Kuningas ja Paratiisin Onnen matto

Kesällä 2008 palasin vuosien jälkeen Istanbuliin. Oli kummallista todeta, palanneeni vieraaseen kaupunkiin, jonka olin muistoissani jo jättänyt unohduksiin. Olinko alitajuisesti halunnut palata kaupunkiin, vai oliko paluuni ollut silkkaa sattumaa ? Muistelen elävästi Istanbulia, jossa ensi kertaa vierailin vuonna 1989 mieheni, Jukan kanssa. Viivyimme kaupungissa vaivaiset 3 päivää. Silloin 1980-luvun lopulla minä ja mieheni olimme nuoria, ja halusimme matkustella, aina kun siihen oli tilaisuus. Suomessa oli lumeton sateinen tammikuu. Vaikka asuntovelka painoi päälle, ostin innoissani meille edulliset 1000 mk:n lentoliput seuramatkalle Turkkiin, Istanbuliin. Majapaikkamme oli syrjäkujan pikku hotelli, joka sijaitsi keskustassa Sultanahmedin alueella. Ensimmäisenä aamuna me turistit suuntasimme kohti suurta harmaata moskeijaa. Moskeijan edessä, rakennuksen syvennyksessä parveili, venytteli tai istui kymmenittäin eri värisiä ja kokoisia kissoja. Kun lähestyimme paikkaa alkoi vieno huilunsoitto, joka kummasti veti kissoja puoleensa. Kivipaadella istui hyvin vanha mies, arvokkaana, suuri turpaani päässään. Epäilemättä hän oli Kissojen Kuningas, joka soitollaan pyysi almuja itselleen ja kissoilleen. Tuo eriskummallinen hetki, kun annoin almuni, jäi lähtemättömänä mieleeni, kuin elävä valokuva. Ei ihme, rakastinhan kissoja.



Moskeijan puistossa kiersimme vanhaa kupolikaivoa ja ylllättäen meiltä kysyttiin jotakin suomeksi. Kyselijät olivat kaksi turkkilasta nuorta miestä. He kysyivät tunsimmeko Leenaa Suomesta ? Heillä oli esittää Leenasta kuva ja kaikki, edellisestä kesästä. Tunsimme monta Leenaa, mutta emme juuri häntä, vastasimme kohteliaasti. Koska he pitivät erityisesti suomalaisista, he halusivat viedä meidät moskeijaan sisälle. Kun siellä oli käyty, meille haluttiin esitellä läheiset hevostallit. Talleissa, eli monissa pikkuruisissa kaupoissa ei ollut hevosia, vaan tuhansittain mattoja. Yksi mattokauppiaista oli sattumoisin uuden ystävämme eno. Enon kaupassa meille esiteltiin kymmenittäin taidokkaasti käsinsolmittuja mattoja toinen toisensa jälkeen. Tahtomattani innostuin jokaisesta uudesta matosta, ja maton kuvioon liittyvästä kertomuksesta. Halusin nähdä ja kuulla lisää. Istuimme rennosti pehmustetuissa tuoleissa, ja lämmin omanatee sai poskemme kuumottamaan.



Matoista yksi oli ylitse muiden, sen väri oli kirkkaan sininen. Maton taidokas kuvio esitti Paratiisin Onnen puuta, hedelmineen ja lintuineen. Matto oli häälahjaksi tarkoitettu. Vaikka vastaneineet olisivat rutiköyhiä, eläisivät he onnellisina uuden mattonsa kanssa, selvitti myyjä. Matto olisi tärkein kodin varuste, eikä muiden huonekalujen hankinnoilla olisi kiirettä maton hankkimisemme jälkeen. Parisuhteellemme luvattu onnellisuuden takuu kuulosti sen verran lyömättömältä edulta, että yhteistuumin mieheni kanssa päätimme sen ostaa. Paratiisin Onnen maton hinnan saimme tingityksi 1/3 osaan siitä, mitä kauppiaamme oli tästä alussa pyytänyt. Kaupantekomme matosta oli alkanut klo 10 aamulla ja se päättyi illan alkaessa hämärtää. Epäilemättä myyjät olivat väsyneitä työpäiväänsä ja meihin ainoisiin asiakkaisiinsa.

Pitkästä työpäivästään huolimatta myyjät olivat liikkeellä vielä illalla, ja he tulivat hakemaan meitä hotellistamme. Olimme yllättyneitä, mutta mielissämme, kun he veivät meidät syömään tunnelmalliseen ravintolaan.
Vuosien kuluttua olin jälleen Istanbulissa, nyt yksin. Koska minulla oli hyvin aikaa, suunnistin tuttuun paikkaan hevostalleille. Olisin halunnut käydä kertomassa mattokauppiaallemme, että mattomme takuu oli kestänyt avioliitossamme hyvin, niin myötä- kuin vastoinkäymisetkin 19-vuoden ajan. Vaan en tuntenut talleja entisekseen, enkä löytänyt myymälää, mistä mattomme oli kotoisin. Aika oli kulunut, eikä nähtävästi onnellisuuden mattojakaan myytäisi enää Istanbulissa.




- Vilkkaan kadun varrella en nähnyt enää kerjäläisnaisia, paljasjalkaisine lapsineen
- Keskenkasvuiset kengänkiillottajat eivät juosseet perässäni, kuten silloin
- Pankinssa miesvirkailijat eivät enää käryttäneet tupakkaa palvellessaan asiakkaita
- Epäilin myös Kissojen Kuninkaan kuolleen, koska moskeijan luota en tavoittanut katseellani enää ainuttakaan kissaa