Turkissa lomalla, kesäkuussa 2009 ( 3. osa

Automatka Antalyaan

Sarköyssä loma kului laiskotelleessa, ja päivät alkoivat jo liiaksi muistuttaa toisiaan, oliko sunnuntai, vai maanantai? Jukka sai sattumoisin äidiltään puhelimitse tietää enonsa Karin olevan Kemerissä nyt samaan aikaan, mitä mekin olimme Turkissa.


Tietenkin Jukka soitti hänelle heti ja puhelun päätteeksi sovimme ajavamme Karin ja Eilan luokse kylään Antalyaan. Koska lomaamme oli rajoitetusti jäljellä, ja halusimme viettää kokonaisia päiviä Antalyassa, teimme päätöksen, että ajamme välimatkan 900km päivässä perille Kemeriin. Illalla Sarköyssä pakattiin ja aamulla 9 aikaan olimme tien päällä, keula kohti Ecebatia. Tästä kaupungista on lauttayhteys Aasian puolelle Canakkaleen.'



Dardanellien salmen ylitys kesti vaivaiset 1/2 tuntia.
Yläkannella söimme aamiaiseksi tukevat kerrosvoileivät ja kahvia.

Vuosi sitten Euroopan puoleisella rannalla rinteiden metsiköissä oli riehunut tulipalo, mikä oli kärventänyt kauniin rantamaiseman mustaksi aave metsäksi. Aavemetsä oli raivattu, ja pystyyn kuolleet puut oli kaikki kaadettu. Oli surullista katsella autioita rinteitä ja kukkuloita, joilla tiesi ennen kasvaneen vihreää kaunista metsää.





Yllätyimme kun Aasian puolellakin tulipalo oli tuhonnut kauneimman metsätaipaleen, kohdassa missä tie kohoaa Canakkalen jälkeen ylös vuorille. Välimeren ranta tuli vastaamme Kucukkuyu -kaupungissa. Matka jatkui muinaiseen Smyrnaan, eli Izmiriin.
Täältä jatkoimme sujuvasti moottoritietä pitkin Aydiniin ja Denizliin. Oli hämmästyttävää, miten ylhäätä vuorilta saattoi kerralla nähdä kokonaisen miljoonien ihmisten asuttaman kaupungin, kuin lentokoneesta. Viimeinen saavuimme vuoristo ylängölle, mistä tie laskeutui Korkuteliin. Jukka keksi ajaa pimeässä illassa bussin perässä, missä pysyimme hyvin peesissä. Jyrkissä käännöksissä kippuraisella tiellä hirvitti ajatella alapuolen jyrkkiä rotkoja, mitä ei pimeässä nähnyt.





Oli puoliyö kun saavuimme ihmisten ilmoille valoja tulvivaan Antalyaan. Loppumatka oli lyhyt Kemeriin ja Camyuvan kylään. Eilan ja Karin jälleennäkeminen oli riemukasta. Heidän talonsa oli kasvanut edukseen. Alakertaan ja katolle oli rakennettu vilpoisat isot kuistit, missä oli katto. Eila suositteli meille ulkona katolla nukkumista, missä olisi sopivan viileää. Uni maistu heti kaikille, ja erikoinen etelän yö ulkona tähtien tuikkeessa jäi matkamme kohokohtana mieleemme Antalyasta. Pojat eivät olleet koskaan nukkuneet ulkona ! Aamiaisella ihastelimme Camyvan yläpuolelle kohoavia vuoria ja kuorimme tuoreeltaan pihan puista noukkimiamme appelsiinejä.

Maisema aamulla, katolta, vastapäisessä talossa on samanlainen kuisti

Nyt oli kesä Turkissa, viimeksi olimme Eilan ja Karin kanssa Joulukuussa laulaneet joululauluja suvun laulajaisissa Tikkurilassa.

Aamupäivällä muutimme Camyuva Motelliin, missä majoituimme 2 huoneeseen. Motellissa oli uima-allas, missä pojat viihtyi iltapäivän hyvin. Illalla kävelimme Kemerin uimarannalla hotellien alueella.

Miltei kaikki vastaamme tulleet turistit puhui venäjää ! mikä meille oli uutta. Ilma oli tukahduttavan lämmintä ja kosteaa, vaikka olimme meren rannassa. Seuraavaksi päiväksi sovimme Karin ja Eilan kanssa yhteistä ohjelmaa; ajoimme meren rantaan Cinariin, kiipesimme kuuluisalle vuorenrinteelle, missä paloivat ikuiset tulet, vuoren sisältä purkautuvan kaasun ansiosta.

Kiipeäminen 1 km ylöspäin jyrkkää rinnepolkua oli totinen uroteko meikäläiselle. Tulet kiinnostivat poikia tavattomasti, ja vain suomalaisen eväät makkara ja sinappi puuttui matkasta sillä kertaa.





Olympos kaupunki sijaitsee kuvan vilvoittavan joen rannassa

Vuorikiipeilyn jälkeen pääsimme uimaan luonnonkauniiseen merenlahteen, kristallin kirkaaseen veteen. Uimaan joutui vahingossa myös Juhon puhelin, mistä kylläkin saatiin Suomessa vakuutuksesta täysi korvaus takaisin.

Uimarannan tuntumassa sijaitsi Olympos kaupunki, minne museoalueelle kävelimme. Vierailu oli tuona päivänä ilmaista. Alueella solisivat pienet purot. Ei tullut kuuma minulle, kun keksin kastella huivini puroissa läpimäräksi aina tilaisuuden tullen. Antiikin aikana Olympos oli vilkas ja ja moderni kaupunki, missä myös oli amfiteatteri.




Sittemmin kaupunki kuihtui, kun merirosvot ja eri valloittajat ryösti sen moneen kertaan. Samanlainen kohtalo oli Phaselis rantakaupungilla, joka sittemmin on osittain vajonnut mereen. Juholla oli pikkupoikana lemmikkinä pehmolelu Heppa, mikä siivekäs eläin on sama kuin Pegasus. Lentävän hevosen taru on kotoisin täältä, ja sen aion kotona Suomessa ottaa selville, mitä tarina Pegasuksesta kertoo.

Nähtävyysreissun jälkeen Kari ja Eila vei meidät syömään Ulupinarin kylään, missä vedet hohisi kalaravintolan kupeessa. Ravintolalla oli isot altaat, mistä lohet nostettiin ja paistettiin meille ruokailijoille. Söimme paljon muunlaistakin herkkua, mitä isäntämme tiesivät tilata pöytään, olihan heillä ollut oma ravintola Antalyassa.

Lyhyen kyläilyn jälkeen oli haikeaa lähteä autolla takaisin Sarköyhin. Pitkän paluumatkan ajoimme rannikkoreittiä pitkin Kemer, Kumluca, Kas, Fethiye, Mugla mistä jatkoimme Aydiniin tutulle reitille. Kello oli puoli yksi yöllä, kun olimme perillä Sarköyssä.
Lähettänyt Annu klo 22:09
Tunnisteet: Taas Turkissa
3 kommenttia:
sateenkaari kirjoitti...
İhania kuvia.Teilla on todella hyva kamera.
Onpa kumma,ettei Korkuteli-Antalya valilla nahnyt tienpiennarta.Olen sita valia istunut bussissa moneen kertaan,ja juuri niilla kamalan mutkaisilla osuuksilla siella rotkojen reunalla on ollut selvat merkit yhtena nauhana,jotka nakyvat todella hyvin.Ja pahemmissa mutkissa on vilkkuvat valot pientareella.Olisikohan ollut jotain katkoksia tassa jutussa.

Se Ulupinarin kalaravintola on vertaansa vailla ruokansa suhteen.Me on ain syöty siella kivikupissa valmistettua ei kovin suurta kalaa.Ja todella on suussasulavaa.

13. heinäkuuta 2009 10:23
Annu kirjoitti...
Kuvat on otettu puhelimella, malli
Nokia 51:llä. Yksi ilmakuva joesta
on mainoksesta. Kyllä siellä Korkutelissä oli merkityt tien reunat. Mieheni halusi ajaa kovaa bussin perässä, kun se oli helppoa. Minä pelkäsin rotkoja. Ulupinarissa taisi olla sama ravintola, mustalla kivilautasella kalat vielä paistui, kun ne tuotiin pöytään. Oli todella hyvää kalaa.

13. heinäkuuta 2009 11:34
sateenkaari kirjoitti...
Nain kesalla ,kun ajaa bussin perassa,niin kannattaa pitaa bussiin rakoa.Lahes joka paiva saa lukea uutisissa pahasta bussikolarista.Mutta aika vahan tulee kolareita Korkutelin vuoristossa.Talvella ei ole laheskaan niin paljon kolareita.Nain kesalla ihmiset valvovat liikaa,ja sitten monet bussikuskitkin ovat vasyneita ajaessaan.Kuskien tarkkailu on kylla aikalailla tiukkaa,mutta jo tana kesanakin ollut kolareita,missa kuski on nukahtanut rattiin.Ja mita me on seurattu,niin Turkissa on aikalailla uniapneaa sairastavia.Tama sairaus,ja autolla-ajo on vaarallinen yhdistelma.Taalla suurin osa kansasta ei edes tieda tasta sairaudesta.Mutta olettehan te sellaisia Turkinkavijöita,joilla on taito ja tuntemus hyppysissa.
Muuten viela 6 vuotta sitten oli Turkin liikenne maailman vaarallisinta.Nyt ollaan tilastoissa menty hyvaan suuntaan.Kiitos tiukan liikennevalvonnan ja valistuksen.
Todellakin siella Ulupinarissa kalat viela paistuvat pöytaantuodessa.Ja saa odottaa tovin,ettei polta kieltaan.



14. heinäkuuta 2009 7:42