keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Löysin rantein, lokakuu 2009

Olis korkea aika vaihtaa kesäkengät kunnon syyskenkiin. Pihassa vesi jäätyi tuohon ruukkuun, mikä poksahti rikki. Piha-allas odottaa kasaamista ja talveksi varastoon laittamista.

Löysin rantein "kevyen tekemisen termi" sopii osuvasti blogin kirjoittajalle. Nimittäin blogin kirjoittajan ranne väsyy, ja jopa kipeytyy pitkää juttua kirjoittaessa. Minulla ranne ja pää kipeytyi edellistä AKK:n koulun juttua kirjoittaessani. Jos juttuni olisi yhtään venynyt pitemmäksi olisin tarvinnut jännitystäni lievittämään rauhoittavia tai vaihtoehtoisesti pullon kuohuviiniä. Nyt säästän kuohuviinin jääkaapissa siihen saakka, kun vanhempainyhdistyksen kokous on saatu pidettyä 21.10 keskiviikkona. Pullo tekisi mieli kumota jo päivällä, mutta siinä tapauksessa nukkuisin itse kokouksessa.

Löysin rantein tarkoittaa sitä, että maanantain blogikirjoitukseni kevennän pelkiksi kuviksi syksyisestä pihastamme. Todellakin päätä kiristää tämä jännittävä viikko, olihan edellisessä koulun järjestämässä Kiva-teema illassa tarvittu poliisia rauhoittamaan vanhempia. Kun kokous on pidetty, kerron sitten miten kävi.

Tihkusateessa kotitalon valot kutsuu sisälle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kiva kuulla, jos aihe kiinnostaa sinuakin,