Kodin antiikkia, heinäkuu 2009

Tietoja minusta

Annu
Länsi-Uusimaa, Finland
53v päätoiminen blogin kirjoittaja, hassuttelija, sohvaperuna kotiäiti, lapset Lasse 15v, Juho 13v, mies Jukka 53v.
Tarkastele koko profiilia
28. heinäkuuta 2009
Kotimme antiikkia, tavarat 1. osa

Pihastamme ei löydy muiden silmissä varsinaista antiikkia, joka millään muotoa olisi arvokasta muille kuin itsellemme. Kyse ei ole oikeasta antiikista, vaan omalaatuisista perintötavaroista, jotka vielä viimeisillään tönöttävät pihassamme ja muuallakin varastoissamme.

Ukin keinu, kymmeneen kertaan maalattu, josta ruoste taas pukkaa maalin läpi.

Muinaista perintöä ovat myös kasvit, jotka tutusta pihapiiristä kotoisin olevina koristavat pihaamme Siuntiossa.
Ennen aikaan asuttiin maalla, ja kuten meidän molempien isovanhemmat, perheet asuivat omakotitaloissa. Oli iso pihamaa, missä vietettiin yhteistä aikaa ja hoidettuja kukkapenkkejä, mitä mummimme kitkivät ja kastelivat.

Vauvana Juho nukkui päiväunet ukin keinussa, omassa kopassaan, myös talvella

Käsityön ja tekniikan huippua oli Enokin tekemä iso grilli. Aikanaan myös viimeistä huutoa oli Kari-enon Gresent polkupyörä. Nyt pyörän omistaa Jukka, joka pikkupoikana oli kade ihanuudesta. Ruosteinen Gresentti on sisällä Haapsalun mökissämme. Pyörä nojaa vessa-huoneen seinään. Se on ollut siellä sisällä jo 3 vuotta, käyttämättömänä. Pyörän ohjaustanko sopii hyvin WC-paperirullien pidikkeeksi. Muuten iso pyörä hieman rajoittaa huoneen käyttöalaa.

Ukin grilli on odottanut kunnostamista pihassamme 23 vuotta.

Voitte onnitella meitä, koska nuo sukukalleudet ovat edelleen perintönä hallussamme.
Ukin poismenon jälkeen Hiekkaharjun talo tyhjennettiin. Koska suurille tavaroille ei ollut ottajia, halusi Jukka saada tavarat meille. Jukan lapsuuden muistoarvon vuoksi emme ole raaskineet tavaroista luopua, vaikka meillä ei niille enää ole erityisempää käyttöä.

Hilda mummon kaulin

Kun muistot liittyvät sellaiseen, mitä ei halua unohtaa, on hyvä säilyttää muistojen tukena jotain kongreettista. Eriskummallisetkin muistoesineet voi olla arvokkaita, kuin valokuvat. Voi vain toivoa, ettei muistoesineet olisi näin suuria, mitä meille on siunaantunut. Tärkeää on, että joku osaa kertoa jälkipolville kenelle ne ovat aikanaan kuuluneet. Kirjoitinkin tämän jutun siksi, ettei muinaisesineittemme alkuperä jäisi epäselväksi pojiltamme. Haluan myös kannustaa säilyttämään sellaistakin vanhaa, mikä nyt tuntuu turhalta romun keräämiseltä. Jos joudut heittämään pois jotain vanhaa, mutta rakasta, ota tuosta ainakin valokuva muistoksi.
Antiikkia 2.osassa kerron pihamme kasveista.
Lähettänyt Annu klo 13:20 1 kommenttia
Tunnisteet: antiikkia, kotona