Haaveitteni kuva

Kiitokset kaikille blogiystäville kuluneesta vuodesta 2011. Jos joskus on mieli maassa, täällä blogimaailmassa on ystävien kuulumiset aina piristäneet minua. Toivotan kaikille Hyvää Joulua myös. Toivottavasti joulun haaveenne saavat tuulta purjeisiin. Tässä jutussani kerron omasta haaveestani, mihin lehtikuvaan sattumoisin törmäsin.
Tapani mukaan selaisin ajatuksissani naistenlehtiä, jotka olin saanut kierrossa anopiltani. Ja stop, erään ison aukeaman kuvan kohdalla selaamiseni pysähtyi kuin seinään. Miten on mahdollista ! Kuka on varastanut haaveeni soutamisesta ? vai onko jollakulla toisellakin naisella sama haave, mistä kuva oli syntynyt ? Kuten tiedämme on kalastusaiheisiin aina liitetty miehiä, kuten TV-ohjelmassa Kenraali Pancho ja pojat Pohjoiskalotilla. Olin ikäni haaveillut rauhallisesta soutelusta yksin järvellä, kun on tyyntä ja ilma kantaa



kaikki pienetkin luonnon äänet korviin vastarannalta. Jos jollekulle on elämän täyttymystä puutarhanhoito, olisi samaa minulle soutelu järven selällä, ilman huolta huomisesta. Ei epäilystäkään haaveestani, etteikö tavoiteenni olisi ollut suunnitelmissani monet kerrat elämäni varrella.
Voin vain hämmästellä, miten kuva näinkin tarkasti noudattaa haaveeni illuusiota - kumisaappaita ja päähinettä myöten. Kuvan kehittäneen mainostoimiston ideanikkarin on itsekin täytynyt viipyillä vesillä hoksatakseen, miten hiljaisuudessa mieli lepää. Myöskin veneessä kokkaa pitävä pystykorva voisi kuulua haaveeseeni. Koira on ilmetty Pyry, joka on Rautavaaran tätini Hiljan koira. Koska olen allerginen koirille, olen ikäni haaveillut koirasta, minkä kanssa ulkoilla. Kuvassa eriävää on vain hiusten väri ja minua hoikempi nainen. Ylimääräistä on maitotonkka, mikä ei haaveeseeni kuulu. Sen tilalla minulla olisi veneessäni eväitä, onkivapa, haavi ja muita tarpeellisia kalastusvälineitä.

Kuten tiedämme kaikki, on haaveille usein tapana käydä huonosti - ne joskus unohtuvat vaivihkaa tai kaatuvat kasaan, yksin siksi, että ovat mahdottomia toteuttaa. Haavekuvani soutamisesta sai alkunsa kauniista kesistä, jolloin vietin lomia isäpuoleni Taunon kotona Suonenjoella. Leo setä oli ahkera onkimies ja kaikki pienetkin kalat päätyivät Martta mummon kalakukkojen täytteeksi, mitä Suonteen järven vesiltä saatiin. Leon mukana kalaan pääsivät serkkupojat Jussi ja Jari sekä joukon jatkoksi minäkin, nuorimmaisena. Veneretkillä välin pysähdeltiin uimassa hiekkaisilla rannoilla. Virkistyksen jälkeen veneessä istuttiin hiljaa paikoillaan pitkiä aikoja, yksin onkia vahtien. Ainoa särö idyllissä olivat kaiken osaavat serkkupojat, jotka näsäviisaina tilaisuuden tullen opastivat tiukasti, mitä minun olisi pitänyt tehdä onkeni, matojen, siiman ja koukkuni kanssa. Salaa toivoin sisuksissani - kun olen iso tyttö, niin sitten hankin oman veneen ja menen kalaan yksin ! Pojat jääkööt rannalle.


Unelmani omasta veneesta ei ole toteutunut. Tosin idealleni on ollut joitakin nolosti päättyneitä yrityksiä. Nuorena kun olin Nesteellä tsupparina, oli minulla kaverini Pirjon kanssa vuokrattuna venepaikka Helsingin Vuosaaresta. Vene tosin jäi silloin ostamatta. Myöhemmin ostettu kesäpaikkamme Virossa on lähellä merenrantaa. Innoissani heti hankin (mukamas pojilleni) mutta lähinnä itselleni ison kumiveneen. Kumiveneeni ei ole täyttänyt tehtäväänsä, kun se on hankala ohjattava merellä ja menee minne tuuli sitä puskee. Näin ollen minulla on edelleen ainakin tämä soutamiseen ja veneeseen liittyvä haave toteutumatta. Virossa Saunjassa tarvitsisin lisäksi trailerin, millä kuskaisin venettäni vesille. Ei ole epäilystäkään ettenkö ota talteen oheista kuvaa, laitan sen seinälle sänkyni viereen. Ei haaveeni ole ollenkaan mahdoton....


Kumiveneeni Saunjan rantaniityllä odottaa soutajaansa

Romantiikan nälkä

Kun arki ahdistaa, mikäpä sen virkistävämpää kuin menneitten tapahtumien - häiden rakastumisten ja muiden positiivisten kokemusten muistelu. Kyse on mielihyvän tavoittelusta, itsensä ja omien tekojensa hyväksymisestä; ikään kuin voisi vakuuttaa itselleen eläneensä menneisyytensä sankarin lailla, vailla muita ikävämpiä vaihtoehtoja.

Menneitä muistellessa on helppo käsittää, miksi oma muistimme valikoi muistamisen arvoiset positiiviset kokemukset ensisijaisiksi. Epäilemättä syyllistymme myös tapahtumien yliromantisointiin ja ikävät sivujuonteet saavat unohtua. Tutkimuksissa on havaittu, että muistelu aktivoi samoja aivoalueita kuin alkuperäinen kokemus. Muistelu on inhimillistä ja vain ihmisille niin palkitsevaa, että kykenemme uppoutumaan muistoihin unohtaen samalla nykyhetken ja arjen harmit. Voimme keventää elämäämme seikkailemalla muistoissamme ja palaamalla niihin tähtihetkiin, jotka nostivat meidät oman elämämme sankareiksi.
Osaamme myös värittää menneisyyden todenperäisyyttä kauniimmaksi ja muistoissamme painopiste on aina omissa onnistumisissa.

Milloin muistellaan menneitä, milloin taas pohditaan tulevaa. Muistelu on parhaimmillaan lääkettä mielenterveydelle. Muistelu on myös kaipausta, ikävää ja se voi olla myös surutyötä.

Lapsuudessani kotonani on kerätty melkoinen määrä valokuvia albumeihin. Kuvamuistojen todellisen arvon käsittää vasta paljon myöhemmin, kun kuvien läheisiä ihmisiä ei enää ole keskuudessamme. Yhdessä koettua aikaa on mukavaa muistella; mikä silloin oli erilaista ? koska sait omaa rahaa, mitä tililläsi ostit ensin ? koska rakastuit ensimmäisen kerran? Silloin muotikin oli toinen .... eikä sukkahousujakaan ollut vielä keksitty, joten millaiset olivat sukat?

Vaivaisen pienilläkin, merkityksettömillä muistikuvilla on nyt merkitystä. Kun oikeat muistikuvat ovat haalistuneet pois tietoisuudestamme, on bloginkirjoittajan helppo palata ajassa taaksepäin ja elää kauniit muistot uudellen kirjoituksina ja kuivina.

Hyvää syntymäpäivää

Minua on vaikeaa nykyisin yllättää syntymäpäivä aamuisin, koska vanhuuteeni 54v kuuluu aikaisin herääminen. Muu kotiväki todella nukkuu vielä täyttä häkää klo 7.00 ja itse olen aamiaiseksi tehnyt jo kaurapuuroa ja keittänyt kahvia. Tätä aikaisin heräämistäni ei ollut työvuosinani, miksiköhän ?. Pääsin vain vaivoin ylös klo 8 aikaan ja töihin klo 9 ksi.



Minut kyllä pystyi hauskasti yllättämään, heti aamusta ;- sarkastinen ajatus, onkos paras ystäväni autovuokraamo Cizgi Car Rental Antalyasta, joka ekana ehti minua onnittelemaan aamulla ? Mielelläni heti tästä paikasta lähtisin taas ajamaan tuonne Kia-merkkistä autoa, antaisivatkohan he alennusta ? Ehdottaisin, että Cizgi Car Rental antaisi minulle ikäni mukaisesti 54 % alennusta seuraavasta autovuokrasta Antalyassa ? Tuo olisi hyvä syy matkustaa Antalyaan, vakuuttaisin miehelleni. Edellisen kerran puhuin miehelleni siitä, että Sateenkaari asuu Antalyassa ! Niin varmaan ... oletkos ottanut lääkkeesi ?

Dogum Gununuzu Kutlar, saglik, mutluluk dolu nice yillar dileriz...

Birthdays are
so spacial
they come but
once a year
to let us shower
more love and care
on those
we hold so dear.

Have a Wonderfull Birthday...

Tunnista minut, huhtikuu 2009

tiistaina 28. huhtikuuta 2009
Kuvaus itsestäni

Olen 168 cm pitkä ja rehellisesti ilmaistuna ylipainoinen. Pitäisi saada laihdutetuksi 15 kg. Silmät on siniharmaat. Kulmakarvani kaartuvat korkealla, mikä saa ilmeeni iloiseksi, tai hölmöksi, jos vertaa vaikutelmaa Ohukaiseen.


Minut tunnistaa myös punasankaisista silmälaseistani. Monet sanoo punaisten lasien sopivan minulle. Ruskeat, punertavat hiukseni ulottuu harteille. Pidän usein ponihäntää. Poikani ei halua minun leikkaavan hiuksiani. Hiukseni ovat kauneinta minussa, heidän mielestään.

Kotona pidän ns paitulia,joita minulla onkin monta kivaa ja eri väristä. Paituli on myös yöpukuni. Jalassa minulla on valkoiset nilkkasukat, kotona. Jos on kiire kauppaan tms, voin vetää jalkaani pitkät housut hujauksessa ja sulloa paitulin niihin. Eli viivyttelyyn en tuhlaa aikaa. Tämän tapani vuoksi poikani huomauttavat ; ethän lähde matkaan yöpuku päälläsi. Usemmiten liikun autolla, täällä maaseudulla se on välttämättömyys.



Kävelytyylini on kevyt ja reipas, en kestä laahustelua. Kaverit usein valittaa minun kävelevän liian lujaa. Liikun ripeästi myös kaupassa, pitkät käytävät suorastaan juoksen kärryjen kanssa. Epätavallisen ripeä liikehdintäni saa myymäläetsivät valppaiksi, ja näitä sitten kaupassa juokseekin perässäni osastolta toiselle. En ole tuosta moksiskaan, ja hymyilen varjostajilleni, kun kujanjuoksu päättyy kassalla.

Nyt keväällä eniten pidän mustia pitkiä housuja, ja tummaa T-paitaa. Päälle vedän vaalean vihreän toppajakun. Värien puolesta olen ainakin tip,top lähtemään ihmisten ilmoille.
Koruja en pidä, en edes kihlasormustani. En voi käsittää, kuinka ihmiset vapaaehtoisesti rihmoittavat itsensä koruilla. Laita kokeeksi sormus koiran häntään, ja katso miten käy. Minussa tapahtuu sama alkukantainen vastenmielisyys turhia kehossa riippuvia esineitä kohtaan. Kyse on mukavuudesta. Kun olin nuorempi, ja tapasin mummoni, laiton kyllä korut ylleni, mitkä hän oli minulle lahjoittanut.