Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matkailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matkailu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. helmikuuta 2012

Turkkilaisia tuliaisia

Onko muilla samanlaisia tai värisiä kylpypyyhkeitä, mitä Turkissa edelleen käytetään ihon kuivattamiseen, erityisesti kun on kylvetty hamamissa. Omasta mielestäni turkkilaisten ruudullisen raidalliset pyyhkeet alussa muistuttivat enemminkin suurta pöytäliinaa, enkä hoksannut, että ne voisivat toimia oikeina pyyhkeinä. Siksi en pyyhkeitä aluksi hankkinut, vaikka kankaitten värit houkuttelivatkin. Luulin


pyyhkeitä vain koristeiksi, mille en käyttöä nähnyt. Nyt pyyhkeiden käytön kokemuksistamme olenkin yllättynyt. Kävi niin, että viime kesänä anoppini Marjatta osti tuliaisiksi meille koko perheelle oman turkkilaisen pyyhkeensä, erivärisinä variaatioina. Onneksi hän meitä samalla valisti; pyyhe on toimiva vasta ensimmäisen pesun jälkeen, jolloin sen kuosi pehmenee. Nyt kauniit pyyhkeemme ovat jatkuvassa käytössä. Erityisesti Juho pitää pyyhkeestään ja kietoo sen kaulaansa, kun lähtee harrastuksiina. Värikäs pyyhe yhdessä valkoisen Aikido-puvun kanssa näyttää tyylikkäältä. Pyyhkeessä on hyvää suuri koko, se on ohut ja kuivuu nopeasti, eikä se paljoa maksa. Matkalaukussa pyyhe ei myöskään vie turhaa tilaa. Tässä olisikin yksi käyttökelpoinen idea, mitä ostaa tuliaisiksi Turkin matkaltaan.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Samalla huumorin asteikolla

Joskus jonkin itsestään selvän asian kertominen on vaivalloista, ja nyt yritän kuvailla Turkish Airlinesin lennoilla sattuneita tilanteita, missä kohtasin turkkilaista, suomalaista tai muun maalaistakin erilaisuutta. Voin vain väittää, että joskus minäkin osaan olla edukseni, juomatta alkoholia drinkin drinkkiä, yrittäen todistaa muille olevani varteenotettava ja hauska keskustelukumppani, yllättävissäkin tilanteissa. Mielestäni seurustelu muun maalaisten ihmisten kanssa




on mielenkiintoista, aina. Suomalaisten kanssa jutustelu ei aina ota tuulta alleen, vaikka kaiken hauskan ainekset olisivat jo olemassa, vaikkapa kokemuksina itse matkoilta. Suomalaisen seurustelu lentomatkoilla on asiatiedon vaihtamista ja asiallista rupattelua. Alkoholi muuttaa aiheet ja seurustelun asiasisällön. Ja vain silloin maanmies- tai nainen osaa vapautua kertomaan vapautuneemmin omista kokemuksisistaan.

Yleensä minulla jää seurustelu vähiin lentokoneessa Helsingistä Istanbuliin, koska matka on lyhyt vain 3 tuntia. Yksi lentomatkoistani oli epätavallisen hauska, koska seuranani oli 2 hersyvän hyväntuulista miestä. He olivat ulkomaalaisia miehiä. Toinen oli kotoisin Teheranista, ja toinen Istanbulista. Nauroimme toistemme ammateille, ja motiiveille, miksi olimme koneessa, kukin menossa tiettyyn määränpäähämme; Suomesta Jyväskylästä herra Mehiläistutkija oli menossa valmistelemaan kotikaupunkiinsa - maailmanlaajuista mehiläistutkijoiden konferenssia ! Totesimme yksissä tuumin kaiken hyvinvointimme maapallolla kiteytyvän mehiläisiin. Entäs jos ne katoaisivat luonnosta ? Toisen puolen istumapaikkaani koneessa, istui herra Parturi - via Istanbul Helsinki. Hänellä oli liikkeet molemmissa pääkaupungeissa sekä tuhat ja sata syytä olla paikalla, milloin jommassa kummassa liikkeessään. Meillä kaikilla oli erityisen hauskaa lentomatkallamme, koska huumorin ymmärryksemme asteikko oli sama. Myöskään mies- tai naisroolien perinteistä pidättyvyyttä ei ollut ilmassa, mikä yleensä



tyrehdyttää hauskat keskustelun aiheet jo heti alkuunsa. Alkoholin osutta hauskaan ydessäoloon ei tarvittu. Istuin miesten keskellä, ja loppumatkasta minua nolotti, mitä mahtoivatkaan koneen muut matkustajat ajatella 3 hyvän tuulisen ihmisen estottomasta ja hersyvästä rupattelusta - siinäkö taas isketään suomalalaista naista. Ei,todellakaan isketty vakuutan minä.

lauantai 31. lokakuuta 2009

Mutahoidot Haapsalussa

Kylpyläelämää ja mutahoitoa


Erilaiset kylpemiseen tarkoitetut rakennukset alkoivat kehittyä Euroopassa ja irrottautua perinteisistä muodoista, millaista Rooman kylpylät edustivat. Alueellisuus alkoi näkyä yhä vahvemmin niin rakennus- kuin kylpytavoissakin: erilaiset höyryyn perustuvat kylpymahdollisuudet valtasivat sijaa Itä- ja Keski-Euroopassa ja pohjoisessa sauna muodostui yleiseksi kylpy- ja peseytymismuodoksi.



Viime vuosisadan alussa kylpyläkulttuuri ja lomanvietto ylhäisön keskuudessa eli kukoistuskauttaan Euroopassa. Kesällä siirryyttiin rannikolle kylpyläkaupunkeihin lepäämään ja uimaan, kuten teki mm Venäjän keisariperhe ja hoviväki. Haapsalussa Tri Hunnius oli kehittänyt virkistävät ja puhdistavat mutakylvyt, mitä valmistettiin matalien merenlahtien mudasta.


Carl Hunnius

Mielenkiintoista tietää: Haapsalua nimitettiin keisarilliseksi kylpyläksi, täällä kävivät perheiden kanssa lomailemassa ja mutakylpyjä ottamassa Venäjän tsaarit Nikolai I, Aleksanteri II, Aleksanteri III ja Nikolai II. Tule kokeile Haapsalun mutahoitoa Laine ja Fra Mare Spa hotelleissa! (Ps täällä Haapsalussa Virossa on meidän kesäsunto, siksi tiedän paljon kylpyläperinteestä kaupungissa )



Virossa Haapsalussa Lääkärinä työskennellyt Hunnius oli ensimmäinen, joka huomasi paikallisten asukkaiden tavan lieventää terveysongelmia meren mudalla ja alkoi sen jälkeen tieteellisesti tutkimaan mudan ominaisuuksia. Vuonna 1825 perustettiin hänen aloitteesta Haapsaluun ensimmäinen mutahoitola v 1825.

Kylpylätoiminta alkoi Haapsalussa jo 1800 -luvulla. Paikalliset asukkaat keksivät vuosisatoja sitten voidella kehoaan matalan lahden pohjasta saatavalla, terveelliseksi koetulla mudalla. Kaupungin mutahoitojen maine alkoi kiiriä ja houkutella terveyskylpyihin Venäjän tsaariperheen jäseniä sekä muuta aikansa ylhäisöä Venäjältä ja muualta Euroopasta.



Kaupungin museon vierasvihkossa on runsaasti saksalaisten vierailijoiden tervehdyksiä. Monet saksalaiset allekirjoittavat vieläkin oheen lisänimen ”Hunnius”. Vierailijat ilmeisesti kunnioittavat ylpeinä esi-isäänsä, joka ilmiömäisellä liikemiesvaistolla muutti liejun kullaksi.

Carl Abraham Hunnius opiskeli Tarton yliopistossa lääkäriksi. Hänen varsinainen ansionsa on kuitenkin se, että kaupungissa toimii nykyäänkin kylpylöitä mainoslauseenaan ”Elämän eliksiirimme on parantava meren muta”. Idean tuottoisaan bisnekseen Hunnius nappasi kalastajilta, joiden oli nähnyt sivelevän itseään rannassa mudalla.

Kysyessään kalastajilta syytä tähän, kalastajat olivat vastanneet toimenpiteen helpottavan heidän niveliensä kolotusta.


Kauneuskilpailut Haapsalussa

Ensimmäinen Hunniuksen mutakylpylä valmistui kaupungin mahtimiehen Magnus De La Gardien tuella vuonna 1825. Koska asiakaskunta koostui etupäässä pietarilaisesta hoviväestä, kaupunki sai höyrylaivayhteyden Pietariin jo kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Tasaisesti nousevien kävijämäärien ja keisarillisella Venäjällä kasvavan maineen myötä Viron rautatieverkko ulotettiin Haapsaluun vuonna 1905.

Jopa Haapsaluun eksynyt The Timesin toimittaja ihastui mudassa kylpemisen saloihin.

”Minusta tuntui kuin olisin leijunut,” hän kertoi kesällä The Times -lehdessä. Juhlallisen tunnelman tosin oli keskeyttänyt alkukantainen kuorsaukselta kuulostanut röhkinä. Opas kehotti toimittajaa olemaan huoleti, ja osoitti muta-ammeeseen nukahtanutta kylpylävierasta: ”It’s a Finn, don’t worry”.



Nykyään kyseisen mutakylpylän asiakkaista 90 prosenttia on suomalaisia, ja syystäkin: kotimaassa päivän kylpyläloman hinnalla saa kieriskellä mudan täyttämässä ammeessa kokonaisen viikon.

lainattu osio -Kimmo Laakson artikkelista Haapsalu

Kirjoitan seuraavaankin artikkeliini juttua Haapsalusta ennen ja nyt -

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Eka loma Sarköyssä kesällä 2008



Kesän 2008 lomatunnelmat oli huipussaan kesäkuun alussa, kun perheeni odotti päästä katsomaan Sarköystä ostamaani loma-asuntoa, ensimmäistä kertaa. Olin selvittänyt pojilleni ja miehelleni, että asunnossamme makuuhuoneissa yläkerrassa, lattialla olisi nukkumiseen vain patjat. Ruokapöydän virkaa toimitti terassipöytä ja 6 muovituolia. Lomalle mukaan pakkasimme matkalaukullisen liinavaatteita ja mm uudet ruokailuvälineet yhteen suureen matkalaukkuun.

Jos matkustat vain yksin tai kaksin, ei halpamatkailussa saavutettu hintaetu palvele sinua parhaalla mahdollisella tavalla. Kun maksustin viime keväänä Turkkiin yksin, maksoin mukisematta 400 e Turkish Airin (Thy) suorasta lennosta Istanbuliin. Kun perheessä matkusti 4 henkilöä, oli lippuhintoihin löydettävä edullisempia vaihtoehtoja.

Suunnitelmien mukaan Jukka ja Lasse tutustuivat Istanbuliin 2 päivän ajan, ilman meitä. Riikan lennolla katosi liinavaatelaukkumme, mutta onneksi se löytyi ja tuotiin Jukalle hotelliin Istanbulissa. Sovitusti Jukka sai vuokra-auton hotelliin. Erityisen huojentavaa oli, kun miehet ajoivat 200 km Istanbulista Sarköyhin, ja onnistuivat löytämään kaupungin liepeiltä asuntomme ilman minua ! Onneksi liinavaatteetkin pääsivät perille Sarköyhin. Kolmantena päivänä Jukka ja Lasse haki autolla meidät Ataturkin kentältä Istanbulista.



Viimeiset lomapäivät Sarköyssä oli haikeita. Takaisintulomme Suomeen sujui mutkattomammin. Aamuyöstä olimme pakanneet ja Sarköyissä valmiit kotimatkalle. Vuokra autollamme saavuimme parahiksi Istanbulin aamuruuhkaan. Ajoimme kaupungin läpi O-2 moottoritietä pitkin päästäksemme Sabiha Gökcen lentokentälle Aasian puolelle. Oli Ikimuistoinen elämys ajaa 50 km läpi suurta kaupunkia ja ylittää Bosborin salmi jättiläismäistä siltaa pitkin. Moottoritiellä ruuhkassa innokkaat myyjät myivät rinkeleitä harjanvarresta !
Olimme vuokranneet auton, http://www.bestofrentacar.com/
Autovuokraamo on kätevä, kun he tuovat ja hakevat auton, mistä pyydämme. Pois lähtiessämme automme haettiin Sabiha Gökcen lentokentältä. Lento Tukholmaan ksti 3 t 15 minuuttia ja kone oli vain puolillaan matkustajia. Tukholmassa kentältä siirryimme taksilla 50km laivasatamaan. Siljan laivalla oli leppoisaa ja söimme hyvän illallisen pitkän matkapäivämme päätteeksi.



Summa summarum, tuo viimekesäinen halpamatkustelu olisi ollut edullista, ilman Juhon sairastumista, hotelli yöpymistä Riikassa, 50 km taksilla ajelua Tuhkolmassa ja herkuttelua Siljan laivalla. Nämä välilliset kustannukset oli syy, miksi nyt tänä kesä päädyimme ostamaan Finnairin 200 e:n edulliset lentoliput Istanbuliin. Lippuja sai ostetuksi 30.9.2009 ajankohtaan saakka. Toivottavasti näitä lippuja myytäisiin ensi kesänäkin samaan hintaan Hulluilla päivillä.

http://www.ryanair.com/site/FI/
http://www.kuumat.com/
http://www.get-packing.com/flights/istanbul-from-stanstead.html

Tuosta linkistä löytyy Saksan lentoyhtiöt, jotka lentää Turkkiin, kts Turkki aakkosissa, on aika lopussa.
http://whichbudget.com/en/cheapflights.php?from=HAM#HAMTurkey

Kannatta pistää merkille, että Tampereelta Ryan Air lentää keskieuroopan saksaan, jostä voi löytää melko edullisenkin jatkolennon Istanbuliin. Voi vaikka yöpyä 1-2 kaksi yötä Saksassa, ja tutustua lomalla uuteen kaupunkiin.

ii kirjoitti...
Mua kyllä pelottaa, että mistä me saadaan rahaa lentää elokuuksi Turkkiin - mutta ehkä uskallaudutaan kokeilemaan jotain tällaista kokeilevaa... Onko suo Riga siis joku lentokenttä Tallinnassa? Tallinnan kautta ehkä uskaltaisin lähteä, se on sentään vähän tuttu.

terveisin,

tyhmä kyselee taas :)

17. huhtikuuta 2009 5:18
sateenkaari kirjoitti...
Kiitos hyvasta neuvonnasta. Taalta Turkista eurooppaan saa tosi halpoja lentoja,mutta suoraan Helsinkiin ei.Talvella TURK HAVAYOLLARİ myy Suomesta tanne paljon halvemmalla,mita taalta Suomeen.Meidan talon alakertaan on THY juuri avaamassa liiketta.
Hyvaa viikonloppua suunnitteluille!

17. huhtikuuta 2009 10:19
Annu kirjoitti...
Sateenkaari;
Aika hyvin palvelut, kun matkatoimisto tulee alakertaan

Halpamatkailua 2, huhtikuu 2009

Kerron tässä jatko-osassa 1 viikon äkkilähtö seurakatkastamme Egyptiin. Kolmannessa osassa, ensi viikolla kerron edullisista lennoista Barcelonaan, Irlantiin ja Turkkiin.

Hyvää Pääsiäistä kaikille ! Tässä vallaton poikani, vähän nuorempana.


Netinkäytöstä opin ensialkuun, että systeemin laajoja hakutoimintoja voi käyttää edullisten lento- ja lomamatkalippujen etsintään, eli kaikenkirjavat äkkilähdöt löytyvät netistä, varsin vaivattomasti. Tosin useissa tapauksissa äkkilähdöissä varoitusaika on turhankin lyhyt, vain muutama päivä. Yleensä käytän monia eri hakukoneita, ja seuramatkoille on olemassa muitakin esittelykanavia. Lisäksi äitini seuraa tarjousmatkojen hintoja Hesarista, mikä onkin aika tehokasta.

Tässä alla on hyvä linkki, mistä pääsee useisiin hakukoneisiin ja matkatoimistojen sivuille. Itse suosin pelkkien lentojen haussa Travelstartin tai Travellinkin sivuja, selkeyden vuoksi. Huomatkaa, että sivulta löytyy myös Tallinnan ja Tuhkolman äkkilähtöjä. Jotta kruunut saisi euroiksi, on tuossa Napsu valuuttalaskimen osoite myös. Voit myös tarvita ilmaista sanakirjaa (valitse kielet ensin, ja sitten sana, minkä haluat kääntää).

KUUMAT JA HALVAT OS : http://www.kuumat.com/

NAPSU: http://www.napsu.fi/matkailu/valuuttalaskuri/

ILMAINEN SANAKIRJA : http://ilmainensanakirja.fi/sanakirja/

Kaikkia äkkilähtöjä ei kuitenkaan saa varatuksi netistä, varsinkaan, jos kyse on lähipäivien seuramatkalle lähdöstä. Esimerkkini on Domina Travel matkatoimisto, joka myy tarjouksina sesonkien ulkopuolella Egyptin matkoja. Matkustamisen ajankohdaksi olimme päättäneet loka- marraskuun vaihteen, kun Suomessa oli märkää ja pimeää. Tarkoitus oli ostaa äkkilähtö Egyptiin, minä ja lapset, äitini ja isäni, sekä siskoni lapsineen. Koska meitä oli noinkin monta 8 henkeä, olimme varautuneet siihen, että joku lapsista joutuisi jäämään kotiin, jos koneessa ei olisi tilaa kaikille. Hyvissä ajoin lapsille oli haettu lomaluvat koulusta, vaikka lipuista ei ollut vielä tietoakaan.

Ekologista menoa ruohopyörällä !

Egyptiin lentoja oli lauantaina ja sunnuntaina. Perjantaina päivää ennen lähtöä äitini ja isäni menivät Helsingissä matkatoimistoon paikan päälle. Lähilähtöjä ei myyty enää lehdessä, eikä netissä, koska matkatoimisto haluaa periä matkasta maksun ennen lähtöä. Sattumoisin tuolla kertaa 8 paikkaa oli vapaana seuraavan päivän lennolle Sharm El Sheikkiin. Lentoliput maksettiin saman tein matkatoimistossa. Viikon loma kohteessa tuli maksamaan meille 170e/ henkilö. Lipuissamme hotellimajoitus oli avoin, joskin matkakohteessa ei huonoja hotelleja ollutkaan. Perillä Sharm El Sheikissä pääsimme koko porukka majoittumaan ihanaan hotelli Tivoliin, missä huoneistomme kuistilta saatoimme valvoa lastemme uimista altaassa. Lapsemme ovat serkuksia, ja tuolloin 10 – 13 vuotiaille 3 vilkkaille pojille ja yhdelle tytölle, loma oli ikimuistoinen ja hauska.

Äkkilähtöjen harrastaminen sopii eläkeläisille, mutta tässä tapauksessa, valmisteltuna se kävi meillekin paremmin, kuin hyvin.
Lähettänyt Annu klo 5:10
Tunnisteet: Elämäni seikkailut
1 kommenttia:
sateenkaari kirjoitti...
Kiitos vinkeista! Todellakin,jos on mahdollisuus lahtea paivan parin varoitusajalla matkalle,niin se kannattaa. Ja jos pystyy viela odottamaan naita akkilahtöja.Kuten sanoit,niin aina ei ole koneessa tilaa. Js sitten viela suurempi mahdollisuus on,jos matkakode ei ole jokin maaratty. Nama akkilahdöthan ovat eri asia,kuin esim halpalennot. Halpalentoyhtiöissa on valinnanvaraa,mutta pitaa kylla ottaa tarkaan selvaa vakuutuksista yms.Olen kuullut,etta jotkut menevat matkalaukun kanssa lentokentalle(ja yöpyvatkin siella tarpeen tullen) odottamaan viimehetken lahtöa,joka saattaa olla todella edullinen.
Kiitos samoin sinne HYVAA PAASİAİSTA!

11. huhtikuuta 2009 6:51