keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Virolaista maasika limppaa


Nyt kun on mansikoitten kypsymisen aika, on hyvä ajankohta mainostaa ja kehua, mitä kaikkea hyvää niistä saa aikaiseksi. Sokeroidut mansikat ja shamppanja on oiva kevennys kesäpäivän piristykseksi. Blogiystävän reseptillä sokerin sijasta mansikat voi kastaa myös sulaan suklaaseen, jonka jälkeen herkku kylmennetään jääkaapissa.
Samppanjan sijasta kuplivaa ja raikasta on kylmä mansikkalimpsa !



Tuota punaista Limppaa saa käsittääkseni ainoastaan Virosta, mistä sitä viimeksi ostinkin 5 litraa kotiin tuomisina. Juomat hävisivät jääkaapista parissa päivässä nuorisolle. Suomessa en ole tavannut mansikkajuomaa. Mikseihän kuplivaa juomaa ole täällä tehty, kun mansikkamaita on Suomessa moninkertaisesti Viroon nähden ? Muistakaa, ettei Virosta ole pakko tuoda MÄYRÄKOIRIA, voi tuoda myös MAASIKALIMPPAA, niin paljon kun jaksaa kantaa, tai kärryillä työntää !
Tämä artikkeli ei ole varsinaista taidetta, mutta kyllä limsapullon etikettiä voi pitää mielenkiintoisena luomuksena.