torstai 19. maaliskuuta 2009

Idea omasta kuvagalleriasta

Kotiäitinä kotona taloustyöt puuduttavat, ja on ollut virkistävää välin tehdä muutakin. Kuten eräät ovat huomanneet olen pikkuhiljaa oppinut hyödyntämään blogissani eri kuvankäsittelytekniikoita. Esimerkistä on kiittäminen muita täällä blogimaailmassa. Olen sivuillanne nähnyt upeita kuvia ja tunnelmia. Tästä sain ajatuksen, että pystynen tuohon itsekin. Merkittävimmän kiitoksen ansaitsee Itkupilli ja Elegia upeilla blogipohjillaan. Heidän ansiostaan vakuutuin, että kaikkea hauskaa on mahdollista tehdä kuvankäsittelyn keinoin.
Aikaisemmin Kauko Maa blogini toimi ulkomaan loma-asuntojen vinkkisivuna. Valmiille blogilleni ilmeni kuvatöitteni puolesta parempi käyttötarkoitus. Blogistani tein Annun kuvataidegallerian, joten tervetuloa tutustumaan töihini.
Alkuaikojen kuvat oli minulle kokeilua, mutta haluan nuokin tekeleet taltioida muistoiksi galleriaani.Jatkossa saanen väsätyksi viikossa 1 - 2 hauskaa kuvateemaa blogiini ja toivon, että kuvat keventäisi tavallista arkipäivää.

3 kommenttia:

  1. upeita kuvia, kuin kiiltokuvia
    Kaarina

    VastaaPoista
  2. Kiitos kuvakallerian avajaisiin! otan kaikki sellaiset kutsut vastaan jossa asu on vapaa! Hienoja kuvia!
    Terveisin
    Anne kaima

    VastaaPoista
  3. Kiva kuvagalleriablogi. Kuvilla on hauska leikkiä, niihin saa koneella niin monenlaisia tunnelmia ja värejä. Kuten sanoit, aivan arkisistakin kuvista saa loihdittua taideteoksia. Odotan lisää kuviasi!

    VastaaPoista

kiva kuulla, jos aihe kiinnostaa sinuakin,