Haaveitteni kuva

Kiitokset kaikille blogiystäville kuluneesta vuodesta 2011. Jos joskus on mieli maassa, täällä blogimaailmassa on ystävien kuulumiset aina piristäneet minua. Toivotan kaikille Hyvää Joulua myös. Toivottavasti joulun haaveenne saavat tuulta purjeisiin. Tässä jutussani kerron omasta haaveestani, mihin lehtikuvaan sattumoisin törmäsin.
Tapani mukaan selaisin ajatuksissani naistenlehtiä, jotka olin saanut kierrossa anopiltani. Ja stop, erään ison aukeaman kuvan kohdalla selaamiseni pysähtyi kuin seinään. Miten on mahdollista ! Kuka on varastanut haaveeni soutamisesta ? vai onko jollakulla toisellakin naisella sama haave, mistä kuva oli syntynyt ? Kuten tiedämme on kalastusaiheisiin aina liitetty miehiä, kuten TV-ohjelmassa Kenraali Pancho ja pojat Pohjoiskalotilla. Olin ikäni haaveillut rauhallisesta soutelusta yksin järvellä, kun on tyyntä ja ilma kantaa



kaikki pienetkin luonnon äänet korviin vastarannalta. Jos jollekulle on elämän täyttymystä puutarhanhoito, olisi samaa minulle soutelu järven selällä, ilman huolta huomisesta. Ei epäilystäkään haaveestani, etteikö tavoiteenni olisi ollut suunnitelmissani monet kerrat elämäni varrella.
Voin vain hämmästellä, miten kuva näinkin tarkasti noudattaa haaveeni illuusiota - kumisaappaita ja päähinettä myöten. Kuvan kehittäneen mainostoimiston ideanikkarin on itsekin täytynyt viipyillä vesillä hoksatakseen, miten hiljaisuudessa mieli lepää. Myöskin veneessä kokkaa pitävä pystykorva voisi kuulua haaveeseeni. Koira on ilmetty Pyry, joka on Rautavaaran tätini Hiljan koira. Koska olen allerginen koirille, olen ikäni haaveillut koirasta, minkä kanssa ulkoilla. Kuvassa eriävää on vain hiusten väri ja minua hoikempi nainen. Ylimääräistä on maitotonkka, mikä ei haaveeseeni kuulu. Sen tilalla minulla olisi veneessäni eväitä, onkivapa, haavi ja muita tarpeellisia kalastusvälineitä.

Kuten tiedämme kaikki, on haaveille usein tapana käydä huonosti - ne joskus unohtuvat vaivihkaa tai kaatuvat kasaan, yksin siksi, että ovat mahdottomia toteuttaa. Haavekuvani soutamisesta sai alkunsa kauniista kesistä, jolloin vietin lomia isäpuoleni Taunon kotona Suonenjoella. Leo setä oli ahkera onkimies ja kaikki pienetkin kalat päätyivät Martta mummon kalakukkojen täytteeksi, mitä Suonteen järven vesiltä saatiin. Leon mukana kalaan pääsivät serkkupojat Jussi ja Jari sekä joukon jatkoksi minäkin, nuorimmaisena. Veneretkillä välin pysähdeltiin uimassa hiekkaisilla rannoilla. Virkistyksen jälkeen veneessä istuttiin hiljaa paikoillaan pitkiä aikoja, yksin onkia vahtien. Ainoa särö idyllissä olivat kaiken osaavat serkkupojat, jotka näsäviisaina tilaisuuden tullen opastivat tiukasti, mitä minun olisi pitänyt tehdä onkeni, matojen, siiman ja koukkuni kanssa. Salaa toivoin sisuksissani - kun olen iso tyttö, niin sitten hankin oman veneen ja menen kalaan yksin ! Pojat jääkööt rannalle.


Unelmani omasta veneesta ei ole toteutunut. Tosin idealleni on ollut joitakin nolosti päättyneitä yrityksiä. Nuorena kun olin Nesteellä tsupparina, oli minulla kaverini Pirjon kanssa vuokrattuna venepaikka Helsingin Vuosaaresta. Vene tosin jäi silloin ostamatta. Myöhemmin ostettu kesäpaikkamme Virossa on lähellä merenrantaa. Innoissani heti hankin (mukamas pojilleni) mutta lähinnä itselleni ison kumiveneen. Kumiveneeni ei ole täyttänyt tehtäväänsä, kun se on hankala ohjattava merellä ja menee minne tuuli sitä puskee. Näin ollen minulla on edelleen ainakin tämä soutamiseen ja veneeseen liittyvä haave toteutumatta. Virossa Saunjassa tarvitsisin lisäksi trailerin, millä kuskaisin venettäni vesille. Ei ole epäilystäkään ettenkö ota talteen oheista kuvaa, laitan sen seinälle sänkyni viereen. Ei haaveeni ole ollenkaan mahdoton....


Kumiveneeni Saunjan rantaniityllä odottaa soutajaansa