keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Brändiä sienien seassa vai lasissa erikseen ?

Minua kiehtoo ruokaohjeissa epätavallinen maustaminen. Kun minulle tarjotaan jotain erityisen hyvää, on kyse epäilemättä poikkeuksellisesta tavasta maustaa ruokaa jollain erikoisuudella. Niin päätin ottaa talteen sellaisia ruokaohjeita, missä erikoisella maustamisella olisi pikantti rooli. Kerran olin kuuntelemassa luentoa,



jossa rouva lammastilalta kertoi ko lihan valmistuksesta. Erikoista mitä hän kertoi oli että lampaan lihaa voidaan marinoida, eli maustaa ja pehmittää, mitä erikoisimmissa nesteissä. Lampaanlihan marinadina voi käyttää ; kahvia, maitoa, jugurttia, olutta, viiniä tai Coca Colaa. Neste, marinadi kaadetaan kulhoon muovipussiin. Lihat ladotaan marinadin sekaan maustumaan n 1 -2 päivän ajaksi, jääkappiin. Kun marinadi on pussissa, sitä voi aika-ajoin kääntää ympäri kulhossaan. Tulee vain mieleen, että miksei nämä marinadit sovi mille lihalle tahansa. Ja aina voihan sitä kokeilla sen mukaan, mitä kotoa sillä kertaa löytyy. Marinadiin kuuluu myös lisätä suola ym muut mieluisat mausteet sekä myös öljyä.

Kun yritän laihduttaa, on ruoka mielessäni koko ajan. Pakasteessamme on paljon sieniä, ja muutakin mille pitäisi keksiä uusia käyttötapoja. Ilmeisesti käy niin, että toisessa blogissani laihdutan ja tässä toisessa saatan päinvastoin sääliä ja lihottaa itseäni. Koska allaolevassa toisessa reseptissä on kermaa, sen voi minun mielestäni korvata rasvattomalla maidolla, kunhan suurustaa muhennoksen vehnäjauhoilla.

Allaolevan reseptin otin ylös Annan mehukas keittiö TV-sarjasta.

Mehevat sienileivät brändissä

Mitä tahansa leipää, vaikka graham- ruis- tai ohraleipää.
Leikkaa leipä n 1- 1,2 cm viipaleiksi. Kostuta leipäviipaleet muna-maidossa, kuten köyhät ritarit.
Paista pannulla sienet - herkkusienet tms (mitä pakkasesta löytyy) lisää pannulle sipulia, timjamia, suolaa ja tilkka Brändiä. Lisää pannulle kermaa ja keitä sienimuhennos kasaan (joskus lisään Maitsenaa tai vehnäjauhoja suurusteeksi, ensin kylmään veteen sekoitettuna, jos keitos ei suurustu tarpeeksi).

Sienimuhennos annostellaan leipien päälle ja nam nam brändi tekee sienimuhennoksesta hyvää. Leipiä voi ennen tarjoilua lämmittää uunissa. Reseptiä voisi kokeilla myös niin, että sienimuhennos leipineen kuorrutetaan juustolla uunissa. Juustoraasteen sijasta käy hyvin juustohöylällä höylätyt siivut leipien päälle.

Kun nyt olen eläkkeellä, olen luvannut ruokkia perhettäni herkullisilla ruoilla, aikaani säästämättä. Eli perinteisen makaronilaatikon sijaan pyrin tekemään jotain hieman erilaisempaa. Toivon uusien koeruokieni onnistuvan niin hyvin, etten joudu niitä yksin syömään. Toista kertaa brändiä ei kotoamme sen pidemmälle riittänyt mausteeksi tai muuksikaan, kun mieheni on jo kaiken kitannut parempiin suihin ilman leipää tai sieniä. Kyllä herkkuleivät tulee kalliiksi seuraavalla kerralla, kun pitää reseptiä varten ostaa pullo brändiä. Kävisiköhän sienileipieni mausteeksi bacardi ?

2 kommenttia:

  1. Tuli nalka leipiesi kuvaa katsellessa ja lukiessa ohjetta.Kylla minun mielestani minka tahansa lihan voi marinoida.Ja luulen,etta kalalle sopisi jugurtti-sitruunamarinaadi oikein hyvin.
    Mukavaa joulukuun alkua touhuihin ja ruoanlaittoon.

    VastaaPoista
  2. Kiitokset kalan marinoimisen vinkistä. Jugurtti ja sitruuna sopivat hyvin kalalle. Jugurtti oliskin kermaa parempi vaihtoehto, kun se ei ole yhtään lihottavaa.

    VastaaPoista

kiva kuulla, jos aihe kiinnostaa sinuakin,