Meren rannikolla on hyvä asua

Valtameret mannerten ympärillä on puolet maapalloa. Merten rannikot vetävät asukkaita puoleensa, koska meri antaa ihmisille ravinnon ja elintärkeitä ulottuvuuksia. Rannikoitten satamat yhdistävät eri maiden kaupunkeja toisiinsa. Valtameret myös erottavat eri kultuurit ja kansat toisistaan omille mantereilleen. Meille rannikon asukkaille meri on tuttu elementti. Meri voi samalla olla tuttu ja turvallinen uimaranta, mutta kauempana rannasta meri muuttuu pelottavaksi lakeudeksi, missä olemme yksin säiden ja luonnonvoimien armoilla.


Siuntiossa poikien kanssa kalassa kumiveneellä vuonna 2003

Omakohtaisesti olen aina halunnut olla lähellä merta ja rannikkoa, varmaankin alitajuisesti; asuen Siuntiossa, Helsingissä Kalliossa ja Vuosaaressa. En osaisi kuvitella asuvani yhtään kauempana merestä. Lomalla olemme Turkissa ja Virossa, missä näkymät meren ulapalle antavat vaikutuksen luonnon läheisyydestä ja äärettömästä tilasta. En kestäisi meluisaa ahdasta ympäristöä, ikkunan takaista seinää tai näköalattomuutta. Tässä mielessä olemme etuoikeutettuja, koska olemme voineet valita asuinpaikkamme ehdoitta. Vaihtoehtoisesti voisin mieluusti hengittää ylhäällä vuorilla, katsellen alas seutuja, ikäänkuin parvekkeelta. Vuorista minulla on mieleenpainuva kokemus Antalyan Beycikista, mistä muutama vuosi sitten aloitin etsimään meille loma-asuntoa. 18- vuotta aikaisemmin olimme samoilla Taurus vuorilla tavanneet paimentolaisheimon; hunajankerääjät, jotka asuivat läpinäkyvissä muoviteltoissa metsän suojassa. Kauniit maisemat ja heidän luonnonvarainen asumisensa leirissä jäi mieleeni. Elämä ei kuitenkaan varmasti ollut helppoa vailla mitään mukavuuksia. Myös täältä vuorilta oli näköalat merelle kahteen ilmansuuntaan.


Siuntion kartta läntisellä Suomenlahdella, talvella ei ole ihme, jos ulkomaalaiset kuvittelee täälläkin asuvan jääkarhuja




Kuinka vaarallisia meret tai järvivesistöt voivatkaan olla, sen tiedämme Suomessa vuodenaikojen hukkumistilastoista, kuten laiva- ja veneonnettomuuksienkin perusteella. Nuorena alle 20 vuoden iässä, ystävättäreni poikaystävä hukkui yöllä mökkirantaan. Aamulla vaatteet löytyi laiturilta. Monilla suomalaisella on varmaankin tiedossaan vastavia hukkumisonnettomuuksia. Veden vaaraa ei aina osaa huomioida, varsinkaan lapsena. Esimerkkinä kerron lomastamme Ahvenanmaalla Eckerössä, missä vietimme viikon suuressa postitalossa, läntisimmässä kolkassa Suomen rannikkoa. Vanhan postitalon edustalta Suomesta oli lyhin matka Ruotsiin ylitse meren ulapan, missä ei saaria näkynyt. Puuttomat rannat Eckerössä olivat tuulisia, ja luonnon muovaamat kalliorannat houkutteli meitä lapsia seikkailulle. Olin 14-vuoden ikäinen ja muut 2 äitini työkaverin tyttöä oli saman ikäisiä. Yhtenä päivänä rannalla keksin lähteä kumipatjalla hätyyttämään lokkeja läheiseltä pikkuluodolta. Luodolle pääsin tuulen mukana kuin itsestään, mutta sieltä poistuloni oli aaltoja vastaan taistelua, mitä rannalla olijat kauhisteli. Muutamaa päivää myöhemmin olimme taas rannassa koko tyttöporukka ja yhden pikkuveli myös. Oli sumuinen yö, ja muut nukkumassa, kun keksimme lähteä soutelemaan tyynelle lahdelle. Sumu oli jännittävä elementti, ja vaivoin näimme veneessä edes toisiamme. Tarkoitus oli soutaa lahden toiselle puolelle. Emme löytäneet toista rantaa, ja veneessä meihin iski paniikki. Onneksi veneemme lopulta kopsahti kallioon ja pääsimme maihin. Tilanne oli vaarallinen, koska olisimme voineet ajautua sumussa ulapalle.



Merellä luonnonvoimat eivät ole kaikille aikuisillekaan käsitettäviä, ja onnettomuuksia sattuu kokeneillekin veneilijöille. Isommalle matkustajalaivalle sattui 1970 luvun lopussa haveri, kun Ruotsin rannikon ahtaassa saaristoväylässä 2 laivaa törmäsi toisiinsa. Äitini, Tauno, sisareni ja mummoni oli laivan ravintolassa syömässsä, kun koko seinän leveydeltä ikkunalasit sinkoilivat ruokailijoiden päälle.



Onneksi ihmiset ehtivät alta pois, kun toisen laivan keula tunkeutui seinästä ravintolaan. Tämän tapaisia onnettomuuksia osaamme odottaa ja pelätä etukäteen. Toista on silloin, kun kuoleman uhka on odottamatonta maanjäristyksissä, hirmumyrskyissä ja tsunameissa. Näistä vaaroista kirjoitan seuraavassa artikkelissa. Kirjoitan myös Aki Sirkesalon laulamasta eräästä musiikkikappaleesta, mikä on muistuttanut minua vuoden 2004 tsunamin uhreista.