Selostus kevään matkastani Turkkiin 1, osa

Yleensä minulla on enemmän aikaa tuhlattavaksi kuin rahaa. Ystävälläni Tiinalla taasen on enemmän rahaa matkustaa, mitä hänellä on lomaa käytettävissään. Näin ollen Tiinan on tarkasti suunniteltava, kuinka lomansa jakaa eri osiin, että sitä riittäisi vielä USA:n reissuun ja syksyynkin saakka.

Nyt keväällä minulla oli tärkeää asiaa matkustaa Turkkiin, hoitamaan tapu-asiani kuntoon. Pitkän 5-vuoden odottamisen jälkeen "asuntoni osakekirja" oli vihdoin saatavissa joulukuussa, mutta en silloin vielä päässyt matkalle Sarköyhin. Joulukuussa minulla ei olisi ollut vielä rahaakaan tarpeeksi osakekirjani lunastamiseen, mikä maksoi n 800 euroa (1600 TL). Nyt keväällä maaliskuussa olimme Tiinan kanssa päättäneet lähteä lomalle Turkkiin ja vaihteeksi muualle kuin Sarköyhin tai Istanbuliin. Lähdimme edulliselle "Groupon" matkalle Antalyaan ja Kappadokiaan. Maalis-huhtikuussa edestakaiset lennot maksoivat vain 250 e/henkilö (Onur Air). Wow-matkat kuulosti hieman arveluttavalta matkanjärjestäjältä, mutta pienistä informaatio vaikeuksista huolimatta, edullinen Kappadokian reissumme oli rentouttava ja onnistunut. Ainakin itse nautin jokaisesta matkapäivästä ja uusista elämyksistä. Oli myös mukavaa pitkästä aikaa kuulua "turistien joukkoon" missä tunsin oloni huolettomaksi, kun joka päivä oli opas ja bussi käytettävissämme sekä seuraa bussilastillinen muita suomalaisia.

Ylellinen Asteria hotellimme

Edullisten lentojen lisäksi ostimme puolihoitopaketin, mikä maksoi 200e lisää, mutta uhraus kannatti. Kappadokian bussireissulla söimme joka päivä lounaan ja illallinen hotelleissa kuului myös tarjoukseen. Kaiken kukkuraksi 2 viimeistä päivää Siden Asteria hotellissamme olivat täysihoitopäiviä.

Antalya-Side-Alanya-Konya-Kappadokia. Hotellimme Asteria Resort sijaitsi Sidessä, n 60 km Antalyan kaupungista. Jokaisena päivänä bussimatkalle lähtö oli aikainen, heti aamiaisen jälkeen. Saapumispäivänä merelle oli noussut kova tuuli ja aallokko rannassa oli sen mukainen. Aamulla paistoi aurinko. Ensimmäisen päivän bussireissulla saimme tutustua Alanyan kaupunkiin. Varsinainen Kappadokian bussimatka alkoi vasta sitä seuraavana päivänä. Taurus-vuorille nousu oli elämys. Ylhäällä kasvillisuus muuttui havumetsiksi ja edessäpäin rinteillä oli lumikenttiä. Muutaman tunnin ajomatkan jälkeen vuoriston toisella puolen oli ensimmäinen pysähdys huoltoasemalla, jossa myytiin kaikkea mahdollista turisteille. Vessasta sai valita tavallisen tai reikävessan. Bussissa meille riitti tarjottavaa...limsaa, vettä ja olutta. Tasankojen ja satojen kilometrien jälkeen ensimmäinen kaupunki oli Konya ja Mevlanan uskonnollinen museo. Matka jatkui ja ennen itaa pysähdyimme mm mattotehtaalla ja maanalaisessa kaupungissa, jollaisia piilopaikkoja oli kaivettu maaperään. Maa oli huokoista ja kerrostunut alueen tulivuorien purkauksista miljoonia vuosia sitten. Auringon laskettua mailleen saavuimme määränpäähän hotellille Kappadokkian alueelle. Vierailimme seuraavana päivänä mm Kyyhkyslaakson rinteellä ja Göremen kallio-kirkoissa ja luostareissa. Kappadokkiassa tunsimme itsemme smurffeiksi, jotka rakastavat sienimäisiä talojaan. Sellaisessa oikeassa sieni-talossa myös vierailimme privaatisti, kun Tiina sai isännältä kutsun tulla taloon sisälle tutustumaan.

Kappadokian reissun jälkeen vietimme päivän Antalyassa, yövyimme hienossa Antalya hotellissa. Tiina ja muut suomalaiset WOW-matkalaiset palasivat Suomeen maaliskuun viimeisenä päivänä. Minä jäin yksin Antalyaan muutamaksi päiväksi, olihan minun vielä matkustettava Sarköyhin lunastamaan asuntoni tapu- omistuskirja.

Kaikki sankarit samalla laivalla, Antalyan satamassa

Lentomatkan sijasta matkustin Antalyasta Istanbuliin bussilla, joka lähti matkaan ilta 10 aikaan. Miltei viimeisiä paikkoja myöten Varanin yöbussi oli täynnä matkustajia. Olin tehnyt vastaavan bussimatkan edellisen kerran vuonna 1988 ...joskin toiseen suuntaan. Tuttua bussissa olivat kohteliaat miestarjoilijat. Uutta olivat android-tabletit, jotka oli käytettävissä joka matkustajalla etummaisen penkin selkänojassa. Istanbulissa tutustuin Kadiköyn alueeseen, lähellä rantaa. Kadiköy itsessään on miljoonien ihmisten kaupunginosa ja tällä kertaa kunnolla käsitinkin, miten suuri kaupunki Istanbul onkaan. Vuokrasin itselleni pikku Fordin Sabiha Gökkenin lentokentältä. Autolla jatkoin matkaani Sarköyhin, Euroopan puolelle. Istanbulin ruuhkat, sillanylityksineen olivat puuduttavia, ja kaupunkia oli ohitettavana 40 kilometriä kehätietä pitkin, ennenkuin pääsin painamaan kunnolla kaasua Edirneä ja Tekirdagia kohti. Kerron enemmän Sarköyn kuulumisista juttuni 2 osassa, kun sen ehdin kirjoittamaan. Matkaltani olen ottanut ihania kuvia Kappadokiasta, missä esiintyy Suomalaiset reissaajat. Valitettavasati tänne voin laittaa vain tylsiä kuvia itsestäni, kulkukissoista, koirista ja maisemista.

Nyt huhtukuun puolivälissä talvi on selvästi taittunut ja kevät on alkanut sateisena ja tuulisina päivinä. Viime viikolla minä, Tiina ja Anja matkasimme Viroon Haapsaluun 4 päivän ajaksi 16.4 -19.4.2012. Viking Linen matkat olin ostanut tarjouskupongeilla 8e/henkilö. Ja meno matkalla meillä oli käytössämme jopa 1A luokan hytti !. Hytissä sitten syötiin alkajaisiksi Tiinan hankkimat kana-kolmio leivät omenatuoremehun kera. Näin säästyi 30 euroa matkarahaa, kun ei enää isojen leipien jälkeen houkuttanut osallistua seisovan pöytään syöminkeihin. Ristelyllä ilma oli koleaa ja tuulista, kuten perillä Tallinnassakin. Stat Oilin huoltoasemalta saimme kelpo Opel Astra merkkisen vuokra-auton käyttöömme, ja 4 pv:n perusvuokra oli vain 120 euroa vakuutuksineen. Odotukset myös ylittyi sillä, että automme oli tilava farmarimalli ja myyjä

Ylämaankarjaa Puise-ninan niemessä

komea ja kohtelias. Perillä Haapsalussa riitti Anjalle esiteltävää, minne kauppoihin mentäisiinkään ostoksille. Meille kaikille kolmelle ladylle oli yhteiset intressit kaupoissa - kaikkea kivaa ja edullisesti. Rootsiranna-kauppakeskuksessa meistä jokainen hävisi kauppaan, joka kiinnosti eniten, nähtiin aulassa ja eksyttiin taas itse kullekin mieluisaan putiikkiin.

Tiina ja Anja Ungru-tammen juurella

Kerrostalo asunnolla kaikki oli kunnossa ja Vallo oli järjestänyt sähkömiehen vaihtamaan uuden keskuksen palaneen tilalle. Joka päivä lomalla söimme ulkona n 5 euron annoksia lounasaikaan, Tiina kävi kampaajalla ja samalla löytyi innostava kangaskauppa, mistä oli suuret valikoimat edullisia helmiä. Kaikki lähiseutujen nähtävyydet esiteltiin Anjalle ja käytiin myös uimassa Veekeskuksessa. Autotallista romupyörien joukosta katsastimme 4 kpl toimivaa polkupyörää, jotka myös pestiin Öhtukallas -puiston kulmalla kaivon luona. Yksi pyöristä Gardemaister jätettiin huoltoon pyöräkauppaan. Tästä oli rikki melkein kaikki mekaniikka vaihteita, ketjuja ja jarruja myöten, mutta toivon mukaan pyörä kävisi vielä hyvin Juholle. Iltaan mennessa me naiset oltiin väsyneitä ja istuttiin klo 21 aurigonlaskujen aikaan ikkunan ääressä viinilasit käsissä ja herkuteltiin Virolaisilla vorsteilla ja leivoksilla. Naisille pitää olla olemassa juuri tällaisia omia retkiä, missä aika on vapaata ja intressit yhteiset ostoksilla ja muissakin menoissa. Yhden hyvänkin asian opin Anjalta, nimittäin karppamisen alkeet. Ainakin minulle on esimerkki ainoa sellainen todiste, mikä saa minut vakuuttuneeksi ruokailutottumusten terveellisyydestä. Nyt sitten kotona olen kaikkien taiteen sääntöjen mukaan alkanut karppaamaan ja välttämään turhien hiilihydraattien syömistä. Juuri tänään illalliseksi tein lettuja- kananmunista, maitorahkasta, mihin käytettiin vehnäjauhoa vain 1,5 rkl. Letut maistui mustikoiden ja kermavaahdon kera oikein hyviltä.

tulee se kevät Siuntioonkin, kuva on otettu 9.4.2012 pääsiäisenä

Juhlien jälkeinen arki

Huh, huh kun olen väsyksissä Siuntion Rock- ja blues gaalan järjestelyistä ja jännittämisestä. Jouduin olemaan juhlien järjestelyissä mukana paljon enemmän, mitä alussa oli suunniteltu. Siuntion koululla juhlissa oli väkeä 193 henkeä. Illan mittaan esiintyi 4 bändiä, ja Kristian Meurman ja Pernilla Karsson. Lisäksi yllätysesiintyjänä oli koulun rehtori Samuli Salonen, jota illan mittaan kutsuttiin Siuntion Sinatraksi.
Illassa hienoa oli upea pöytäkoristelu, 2 metrin korkuiset kukka asetelmat ja tietysti herkkuja notkuva pitopöytä. Rasituksistani huolimatta ilta onnistui hyvin ja ihmiset kiitteli järjestelyjä. Onneksi itse juhlassa minulla ei työtä enää ollut ja mm illan kamera- ja videokuvauksia hoiti Juho ja muutama muukin mies - ( en minä kuten on usein ollut ! ).
Pitkästä aikaa tapasin juhlassa Australian Tommin ja hänen vaimonsa Marjannen. Tommi näytti aivan ZZ-topin tyypiltä farkku-vaatteineen. Juhlassa tapasin paljon tuttuja ja tanssin itseni aivan läkähdyksiin naapurin Marjon ja Ollin kanssa. Aamulla päänsärkyyn oli otettava buranaa. Yhtä sairaita ja väsyneitä meillä oli yövieraat - Helena ja Hanski. Ja kylässä meillä nukkui 2 nuorempaakin vierasta, jotka oli todella vieraita, joita en ollut koskaan aiemmin tavannut.
Vaikka jaksoin tanssia ok, on nyt krampissa jalat ja koko keho, niin etten saa kotona tehdyksi kunnolla mitään. En esim saa laitetuksi astioita stianpesukoneeseen, kun pitää kumartua. Kait tästä jäykkyydestä viikossa paranee. Tässä on yksi You Tuben versio Pernillan esityksestä, missä lavalla esiintyy myös Juho.

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=O-ZNMI4_48c#

Gaala- juhlasta jäi paljon yli mm donitseja n 40 kpl, maitoa, kermaa ja myös alkoholijuomiakin. Kävin eilen lahjoittamassa donitsit Siuntion iltapäiväkerholle, minne 1-2 luokkalaiset jäävät hoitoon koulun jälkeen. Tänne jouduin jättämään herkut ovenkahvaan roikkumaan muovipussissa, kun kerho ei ollut vielä auki. Perästäpäin sain donitseista kiitokset sähköpostitse, ja lapset oli olleet mielissään herkuista. Kotona uunissa tein riisipuuron, missä en kaloreita laskenut, kun puuroon käytin maidon ohella myös kermaa !.



Nyt eilen maanantaina kävimme Juhon kanssa Tammisaaressa tapaamassa Juhon lääkäriä ja takaisin tullessa poikkesimme lounaalle Karjaan Simpukka Shellille. Juho osti itselleen uudet aurinkolasit ABC-huoltamolta (1v sisään kolmannet lasit). Lisäksi Karjaalta ostimme 2 pulleaa munakoisoa ... mistä teimme kotona illaksi herkkua.

Nyt keväällä kun lumet sulaa, on aina kiva lähteä jonnekin luontoretkelle -
ja kyselin Tiinalta ja Annelta, minne lähdettäisiin kevätretkelle ? Retkikohteeksi sitten valittiin matka Viroon Haapsaluun, mikä ei tulisi kovin kalliiksi.

Euroviisujen Pernilla esiintyy Siuntiossa

Nyt on jäljellä tasan viikko 24.3 klo 18 pidettävään Rock- ja Blues Gaalaan Siuntiossa. Iltamissa AKK:n koululla tanssitaan, kuunnellaan hyvää musiikkia ja yllätyksenä kuullaan iltamissa Pernilla Karlssonin euroviisuihin valittu lauluesitys - När jag blundar. Muut illan esiintyjät on Kristian Meurman & Rumilux - Triple Treatment blues band ja Sanna's Palindrome. Tässä linkki Palindromen sivulle:
http://palindrome.fi/main.htm


Ja Pernillasta kuulemme vielä ...tämän tilaisuuden jälkeenkin

Juhlassa syödään alussa herkullinen kylmä ateria, lisukkeineen ja maistellaan hyviä viinejä. Päälle juodaan kahvit ja loppuilta onkin sitten jammailua ja seuranpitoa tuttujen ja ystävien kesken.
Nyt lippuja on myyty yli 170 kpl ja tavoitteena on myydä n 200 kpl. Kaikki tilaisuuden tuotto menee Lions -hyväntekeväisyysjärjestölle, mikä on hyvä asia.
Meille on tulossa tuttuja mukaan tilaisuuteen, ja niitäkin ystäviä joita muutoin harvoin nähdään. Liput tilaisuuteen maksaa 45 euroa, ja tähän sisältyy myös kaikki tarjottavat ruoat. Lisäksi on illan arpajaisten päävoitoiksi hankittuna 2 taulu -TV:tä ja näin on houkutuksia tarjolla pelikansallekin.


Itselläni viikko alkaa etsimällä patjoja yövieraille, ja kotia siivoamalla.
Jukka on alusta saakka ideoinut ja järjestänyt tapahtuman muiden paikallisten Lions aktivistien kanssa. Juuri äsken soitti Siuntion kukkakauppias, joka koristelee salitilat ja juhlapöydät. Lisäksi vapaa-ehtoisia, catering-yrittäjiä ja muita on n 30 henkilöä, jotka ovat ahkerasti tehneet työtä tilaisuuden eteen.
Itse voin olla mielissäni, että joskus täälläkin pienellä paikkakunnalla jotain merkittävää tapahtuu, se on kivaa, eikä tarvitse lähteä muualle pidemmälle juhlimaan. Yöllä myöhään voimme vain kävellen kömpiä kotiimme, ja nyt tosin on järjestettävänä meillä kotona myös tunnelmalliset jatkot ! Myös Pernillalla on lyhyt matka yökylään vanhempiensa luo.
Muilla sitten onkin isompi työ seuraavana aamuna purkaa viritykset ja roudata bändien kamat Helsinkiin ja Munkkivuoreen IBM:n tiloihin. Ja saas nähä, miten me itse kynnelle kykenemme muita auttamaan.

Turkkilaisia tuliaisia

Onko muilla samanlaisia tai värisiä kylpypyyhkeitä, mitä Turkissa edelleen käytetään ihon kuivattamiseen, erityisesti kun on kylvetty hamamissa. Omasta mielestäni turkkilaisten ruudullisen raidalliset pyyhkeet alussa muistuttivat enemminkin suurta pöytäliinaa, enkä hoksannut, että ne voisivat toimia oikeina pyyhkeinä. Siksi en pyyhkeitä aluksi hankkinut, vaikka kankaitten värit houkuttelivatkin. Luulin


pyyhkeitä vain koristeiksi, mille en käyttöä nähnyt. Nyt pyyhkeiden käytön kokemuksistamme olenkin yllättynyt. Kävi niin, että viime kesänä anoppini Marjatta osti tuliaisiksi meille koko perheelle oman turkkilaisen pyyhkeensä, erivärisinä variaatioina. Onneksi hän meitä samalla valisti; pyyhe on toimiva vasta ensimmäisen pesun jälkeen, jolloin sen kuosi pehmenee. Nyt kauniit pyyhkeemme ovat jatkuvassa käytössä. Erityisesti Juho pitää pyyhkeestään ja kietoo sen kaulaansa, kun lähtee harrastuksiina. Värikäs pyyhe yhdessä valkoisen Aikido-puvun kanssa näyttää tyylikkäältä. Pyyhkeessä on hyvää suuri koko, se on ohut ja kuivuu nopeasti, eikä se paljoa maksa. Matkalaukussa pyyhe ei myöskään vie turhaa tilaa. Tässä olisikin yksi käyttökelpoinen idea, mitä ostaa tuliaisiksi Turkin matkaltaan.

Aamun hämärää ja ambulanssimatka

Päivän lopussa meillä oli Juhon kanssa ambulanssimatka Lohjalle, vaan onneksi ei mitään vakavampaa pojalla ilmennyt, kerron tässä lopussa, miten kävi.
No alussa tässä piti kertoa vaan ihka tavallisesta arki-aamusta .. Siis oli keskellä viikkoa aamu, vähän kello 7 jälkeen. On vielä pimeää ja olen viemässä Citikkaani huoltoon läheiselle korjaamolle, pienen metsän taakse, vain muutaman sadan metrin päähän kotoamme. Lähitaloissa syttyvät valot, pakkanen on laskenut eilisestä -12 -6 asteeseen, eikä ole liian kylmää. Silti puen päälleni



hyvin. Naurettavaa, mutta farkkujeni alle jää pitkä yöpaita, jonka sullon housuihin, kuten yleensä kiireessä. Nyt on pimeää, eikä haittaa vaikka kangasrypyt näyttävät jenkkikahvoilta. Päähäni laitan Jukan lippalakin, missä on korvaläpät. Käteeni löydän nahkakäsineet. Ne eivät ole omiani, ovat sen verran kuluneet. Päällimmäiseksi puen valkoisen lyhyen tikkitakkini. Päässäni on varmasti silmälasit, (ns tarkistuslistan varusteet) taskussa on taskulamppu ja puhelin. Taskulamppua tarvitsen pimeässä metsässä, kun palaan korjaamolta kotiin. Ja puhelinta siksi, jos tarvitsen ajomatkalla apua autoni moottorin keittämisen kanssa. Jalkaan laitan villasukat ja kumisaappaat (ettei paremmat nahkasaappaani hajoa rikki kuoppaisella metsäpolulla). Tämä on asianmukaista kerrospukeutumista 2000-luvulla, näin tyytyväisenä totean.
Ennen lähtöäni Lasse käy kääntymässä ulko-ovella, täysissä pukeissa. Hän myöhästyi junasta. Kello on 7.16 , enkä autollanikaan ehdi enää häntä kuskaamaan junalle, joka lähtee vajaan minuutin päästä. Vaikka Lasse on jo syönyt aamupuuron, hän menee takaisin sisälle nukkumaan tunnin ajaksi, kunnes seuraava juna lähtee.

Irrotan lämmittimen johdon irti Citikasta ja ajan 1 km matkan yrittäjätalolle, missä yksi yrityksistä on RePa-korjaamo. Ovatkohan omistajat Remes ja Pasanen nimisiä ? Yrittäjätalon vierellä on Facebook kaverini Tiinan perheen talo, missä on valoista päätellen jo herätty. Jätän autoni RePa:n pihaan ja pudotan autonavaimet postilaatikkoon, koska ketään ei vielä ole töissä. Pimeässä aamussa tapailen



askeleitani ja suunnistan läheiseen metsään. Jäistä polkua pitkin kävelen läpi lumisen metsän, sen toiselle puolelle. Myös täällä on vastassa tuttu talo, missä poikiemme kolme kaveria asuvat, ja äitinsä Pia. Talossa on pimeää vielä. On lämmin tunne, kun tietää ketä missäkin talossa asuu, näin pienellä paikkakunnalla. Jo kohta jo saavunkin kotitiellemme, missä on katuvalot. En tarvinnutkaan polulla taskulamppua. Kotona on täysin hiljaista, kun tulen sisälle takaisin.
Sitten kirjoitan tämän postauksen omassa huoneessani n 1 tunnin ajan. Kirjoittamisen jälkeen olen taas keittiössä, ja paistan Juholle makkaramunakasta (karppausruokaa). Tässä kohtaa isä Jukka on pöpperössä herännyt ja kiukkuinen, kun hänet on sairaalasta herätetty kesken unien, pikku asian vuoksi. Neljä tuntia unta ei riitä mihinkään. Vaikka nyt Jukka on sairaslomalla, on illalla bänditreenit, mihin hänen pitää jaksaa mennä. Herätän Juhon syömään munakasta. Syön itsekin aamiaisen ja juon kahvin. Ehdin kuuntelemaan aamun uutiset. Katson ulos ikkunasta, aamu on jo valjennut ja läheisellä luistinradalla on koululaisia jo luistelemassa. Juhokin



myöhästyy koulusta, ja edelleen verkkaisesti hän etsii eteisessä vaatteitaan. En viitsi myöhästymisestä muistutella. Olen selvästi flunssainen, joskaan tauti ei ole vielä paha.
Normaalisti olisin mennyt nukkumaan ennen kymmentä ... mutta yllttäen aamupäivä muuttuikin erilaisemmaksi, mitä koskaan aikaisemmin.

Siis näin päivä jatkui ....

Kouluun menonsa sijasta Juho joutui eilen terveyskeskukseen ja sieltä lähetetyksi Lohjan sairaalaan ambulanssilla, kun pojan jalat meni koulumatkalla veteläksi ja pyörrytti. Mä onneksi ehdin mukaan autoon. Juho joutui heti tiputukseen. Koko päivä sitä tutkittiin siellä sairaalassa. Lopulta ainoaksi syyksi jäi liian alhainen veren sokeri 3,8.. Juholle määrättiin hoidoksi - ruokaa !
Iltapäivästä 3 aikaan Jukka haki meidät autolla pois sieltä. Ajomatkalla Juho tilasi meille valmiit Oppera-pitsat Siuntion Pizzeriasta.

Juho syö joka aamu 3 munan munakkaan + nakkeja. Koska siinä ei ole tarpeeksi hiilihydraattia, voi veren sokeri olla jo aamusta lukien liian alhainen. Nyt Juhosta pitää ottaa verikoe monta kertaa päivässä, ja kirjoittaa arvot vihkoon ylös ( ettei pyörry enää).
Juholla on se verimittari koulussakin mukana. Nyt se on varmaan tehnyt verikokeet koko luokalle. Ei onneksi ollut eilen pahempaa, mitä pelkäsin. Tosin vielä ens viikolla Juholta otetaan aivokäyrä mittauksia ja sydänfilmiä uudestaan siellä Lohjalla, seurannan vuoksi.

Huh, että tuota pojan kuntoa säikähdimme ......

Haaveitteni kuva

Kiitokset kaikille blogiystäville kuluneesta vuodesta 2011. Jos joskus on mieli maassa, täällä blogimaailmassa on ystävien kuulumiset aina piristäneet minua. Toivotan kaikille Hyvää Joulua myös. Toivottavasti joulun haaveenne saavat tuulta purjeisiin. Tässä jutussani kerron omasta haaveestani, mihin lehtikuvaan sattumoisin törmäsin.
Tapani mukaan selaisin ajatuksissani naistenlehtiä, jotka olin saanut kierrossa anopiltani. Ja stop, erään ison aukeaman kuvan kohdalla selaamiseni pysähtyi kuin seinään. Miten on mahdollista ! Kuka on varastanut haaveeni soutamisesta ? vai onko jollakulla toisellakin naisella sama haave, mistä kuva oli syntynyt ? Kuten tiedämme on kalastusaiheisiin aina liitetty miehiä, kuten TV-ohjelmassa Kenraali Pancho ja pojat Pohjoiskalotilla. Olin ikäni haaveillut rauhallisesta soutelusta yksin järvellä, kun on tyyntä ja ilma kantaa



kaikki pienetkin luonnon äänet korviin vastarannalta. Jos jollekulle on elämän täyttymystä puutarhanhoito, olisi samaa minulle soutelu järven selällä, ilman huolta huomisesta. Ei epäilystäkään haaveestani, etteikö tavoiteenni olisi ollut suunnitelmissani monet kerrat elämäni varrella.
Voin vain hämmästellä, miten kuva näinkin tarkasti noudattaa haaveeni illuusiota - kumisaappaita ja päähinettä myöten. Kuvan kehittäneen mainostoimiston ideanikkarin on itsekin täytynyt viipyillä vesillä hoksatakseen, miten hiljaisuudessa mieli lepää. Myöskin veneessä kokkaa pitävä pystykorva voisi kuulua haaveeseeni. Koira on ilmetty Pyry, joka on Rautavaaran tätini Hiljan koira. Koska olen allerginen koirille, olen ikäni haaveillut koirasta, minkä kanssa ulkoilla. Kuvassa eriävää on vain hiusten väri ja minua hoikempi nainen. Ylimääräistä on maitotonkka, mikä ei haaveeseeni kuulu. Sen tilalla minulla olisi veneessäni eväitä, onkivapa, haavi ja muita tarpeellisia kalastusvälineitä.

Kuten tiedämme kaikki, on haaveille usein tapana käydä huonosti - ne joskus unohtuvat vaivihkaa tai kaatuvat kasaan, yksin siksi, että ovat mahdottomia toteuttaa. Haavekuvani soutamisesta sai alkunsa kauniista kesistä, jolloin vietin lomia isäpuoleni Taunon kotona Suonenjoella. Leo setä oli ahkera onkimies ja kaikki pienetkin kalat päätyivät Martta mummon kalakukkojen täytteeksi, mitä Suonteen järven vesiltä saatiin. Leon mukana kalaan pääsivät serkkupojat Jussi ja Jari sekä joukon jatkoksi minäkin, nuorimmaisena. Veneretkillä välin pysähdeltiin uimassa hiekkaisilla rannoilla. Virkistyksen jälkeen veneessä istuttiin hiljaa paikoillaan pitkiä aikoja, yksin onkia vahtien. Ainoa särö idyllissä olivat kaiken osaavat serkkupojat, jotka näsäviisaina tilaisuuden tullen opastivat tiukasti, mitä minun olisi pitänyt tehdä onkeni, matojen, siiman ja koukkuni kanssa. Salaa toivoin sisuksissani - kun olen iso tyttö, niin sitten hankin oman veneen ja menen kalaan yksin ! Pojat jääkööt rannalle.


Unelmani omasta veneesta ei ole toteutunut. Tosin idealleni on ollut joitakin nolosti päättyneitä yrityksiä. Nuorena kun olin Nesteellä tsupparina, oli minulla kaverini Pirjon kanssa vuokrattuna venepaikka Helsingin Vuosaaresta. Vene tosin jäi silloin ostamatta. Myöhemmin ostettu kesäpaikkamme Virossa on lähellä merenrantaa. Innoissani heti hankin (mukamas pojilleni) mutta lähinnä itselleni ison kumiveneen. Kumiveneeni ei ole täyttänyt tehtäväänsä, kun se on hankala ohjattava merellä ja menee minne tuuli sitä puskee. Näin ollen minulla on edelleen ainakin tämä soutamiseen ja veneeseen liittyvä haave toteutumatta. Virossa Saunjassa tarvitsisin lisäksi trailerin, millä kuskaisin venettäni vesille. Ei ole epäilystäkään ettenkö ota talteen oheista kuvaa, laitan sen seinälle sänkyni viereen. Ei haaveeni ole ollenkaan mahdoton....


Kumiveneeni Saunjan rantaniityllä odottaa soutajaansa