Nyt huhtukuun puolivälissä talvi on selvästi taittunut ja kevät on alkanut sateisena ja tuulisina päivinä. Viime viikolla minä, Tiina ja Anja matkasimme Viroon Haapsaluun 4 päivän ajaksi 16.4 -19.4.2012. Viking Linen matkat olin ostanut tarjouskupongeilla 8e/henkilö. Ja meno matkalla meillä oli käytössämme jopa 1A luokan hytti !. Hytissä sitten syötiin alkajaisiksi Tiinan hankkimat kana-kolmio leivät omenatuoremehun kera. Näin säästyi 30 euroa matkarahaa, kun ei enää isojen leipien jälkeen houkuttanut osallistua seisovan pöytään syöminkeihin. Ristelyllä ilma oli koleaa ja tuulista, kuten perillä Tallinnassakin. Stat Oilin huoltoasemalta saimme kelpo Opel Astra merkkisen vuokra-auton käyttöömme, ja 4 pv:n perusvuokra oli vain 120 euroa vakuutuksineen. Odotukset myös ylittyi sillä, että automme oli tilava farmarimalli ja myyjä
Ylämaankarjaa Puise-ninan niemessä
komea ja kohtelias. Perillä Haapsalussa riitti Anjalle esiteltävää, minne kauppoihin mentäisiinkään ostoksille. Meille kaikille kolmelle ladylle oli yhteiset intressit kaupoissa - kaikkea kivaa ja edullisesti. Rootsiranna-kauppakeskuksessa meistä jokainen hävisi kauppaan, joka kiinnosti eniten, nähtiin aulassa ja eksyttiin taas itse kullekin mieluisaan putiikkiin.
Tiina ja Anja Ungru-tammen juurella
Kerrostalo asunnolla kaikki oli kunnossa ja Vallo oli järjestänyt sähkömiehen vaihtamaan uuden keskuksen palaneen tilalle. Joka päivä lomalla söimme ulkona n 5 euron annoksia lounasaikaan, Tiina kävi kampaajalla ja samalla löytyi innostava kangaskauppa, mistä oli suuret valikoimat edullisia helmiä. Kaikki lähiseutujen nähtävyydet esiteltiin Anjalle ja käytiin myös uimassa Veekeskuksessa. Autotallista romupyörien joukosta katsastimme 4 kpl toimivaa polkupyörää, jotka myös pestiin Öhtukallas -puiston kulmalla kaivon luona. Yksi pyöristä Gardemaister jätettiin huoltoon pyöräkauppaan. Tästä oli rikki melkein kaikki mekaniikka vaihteita, ketjuja ja jarruja myöten, mutta toivon mukaan pyörä kävisi vielä hyvin Juholle. Iltaan mennessa me naiset oltiin väsyneitä ja istuttiin klo 21 aurigonlaskujen aikaan ikkunan ääressä viinilasit käsissä ja herkuteltiin Virolaisilla vorsteilla ja leivoksilla. Naisille pitää olla olemassa juuri tällaisia omia retkiä, missä aika on vapaata ja intressit yhteiset ostoksilla ja muissakin menoissa. Yhden hyvänkin asian opin Anjalta, nimittäin karppamisen alkeet. Ainakin minulle on esimerkki ainoa sellainen todiste, mikä saa minut vakuuttuneeksi ruokailutottumusten terveellisyydestä. Nyt sitten kotona olen kaikkien taiteen sääntöjen mukaan alkanut karppaamaan ja välttämään turhien hiilihydraattien syömistä. Juuri tänään illalliseksi tein lettuja- kananmunista, maitorahkasta, mihin käytettiin vehnäjauhoa vain 1,5 rkl. Letut maistui mustikoiden ja kermavaahdon kera oikein hyviltä.
tulee se kevät Siuntioonkin, kuva on otettu 9.4.2012 pääsiäisenä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
kiva kuulla, jos aihe kiinnostaa sinuakin,