Haetaan matkalle kaveria

Turkkiin Sarköyhin pitäisi lähteä ikkunanpesuun, nyt heti kesällä. Mieluummin kesäkuun alussa, jolloin Turkin kesä ei ehdi paahtua liian kuumaksi. Ketään perheemme miehistä ei ikkunanpesu liiemmin kiinnosta, kuten ei Istanbulin ostosreissutkaan. 17v poikani Lasse on jäämässä kesätöihin, joten Turkkiin

matkalleni on etsittävä matkakaveria muuta kautta. Sarköyssä ikkunanpesua on vain 1/2 päivää, mutta ikävä työ on tehtävä, koska ekat vuokralaiset tulee taloomme heinäkuun alussa. Turkkilaista siivoojaa on turha minun haikailla. Mitä pyytäisin rouvaa tekemään ? kun kukaan ei Sarköyssä puhu muuta kuin turkkia, ja minä vain ruotsia, englantia ja suomea ! Eli siivousta ei talossmme tapahdu ilman turkinkielen taitoa, se on fakta, minkä tiedän.

Ikkunanpesuun kaveri löytyi kuin löytyikin, nimittäin netistä ! Pallontallaajien kautta oli 62-vuotias rouva Lahdesta laittanut ilmoituksen, että haluaa matkakaverin jonnekin päin Eurooppaa. Sitten soiteltiin toisillemme, ja Einelle Turkki kävi hyvin matkakohteeksi. Erityistä oli se, että jokunen mieskin ilmoittautui matkalle mukaan ..öh.. ikkunoita pesemään. Päätettiin kuitenkin Einen kanssa, ettei me mitään miehiä tarvita, koska pärjäämme paremmin ilmankin.
Nyt sitten Istanbuliin 6.6 lähtöpäivästä ja 17.6. paluusta olemme maksaneet lentoliput TurkishAirille 350e/matka. Myös FiatDoblo vuokra-auto on varattu Istanbulin kentälle meitä vastaan, ja se maksaa 260 euroa. Mennen tullen Sarköyhin aiomme yöpyä Istanbulissa hotellissa 4-5 yötä. Tutustumme kaupunkiin ja tietty teemme monta ostosreissua ostosparatiiseihin. Lisäksi ennen paluutamme ajattelimme kiertää Marmaran meren ympäri; Canakkale, Erdek, Yalova, Izmit ja Istanbul.

Eine vaikuttaa tosi mukavalta ihmiseltä ja iloinen olen siitä, että matkakaveri löytyi näinkin helposti. Kaverin löytäminen ei ole minulle niinkään uutta, sillä 1970-luvulla Interrailille kaveri Tiina löytyi yhtä vaivattomasti. Hyviä ystäviä olemme edelleen 30 vuoden kuluttua, joten voin vaan suositella tätä tutustumistapaa muillekin.
Nyt sitten toukokuussa pidämme tiiviisti yhteyttä Einen kanssa ja suunnittelemme matkaamme. Ikkunoitten pesemiset on onneksi sivuseikka, mikä ei kummittele enempää mielessä.

Romantiikan nälkä

Kun arki ahdistaa, mikäpä sen virkistävämpää kuin menneitten tapahtumien - häiden rakastumisten ja muiden positiivisten kokemusten muistelu. Kyse on mielihyvän tavoittelusta, itsensä ja omien tekojensa hyväksymisestä; ikään kuin voisi vakuuttaa itselleen eläneensä menneisyytensä sankarin lailla, vailla muita ikävämpiä vaihtoehtoja.

Menneitä muistellessa on helppo käsittää, miksi oma muistimme valikoi muistamisen arvoiset positiiviset kokemukset ensisijaisiksi. Epäilemättä syyllistymme myös tapahtumien yliromantisointiin ja ikävät sivujuonteet saavat unohtua. Tutkimuksissa on havaittu, että muistelu aktivoi samoja aivoalueita kuin alkuperäinen kokemus. Muistelu on inhimillistä ja vain ihmisille niin palkitsevaa, että kykenemme uppoutumaan muistoihin unohtaen samalla nykyhetken ja arjen harmit. Voimme keventää elämäämme seikkailemalla muistoissamme ja palaamalla niihin tähtihetkiin, jotka nostivat meidät oman elämämme sankareiksi.
Osaamme myös värittää menneisyyden todenperäisyyttä kauniimmaksi ja muistoissamme painopiste on aina omissa onnistumisissa.

Milloin muistellaan menneitä, milloin taas pohditaan tulevaa. Muistelu on parhaimmillaan lääkettä mielenterveydelle. Muistelu on myös kaipausta, ikävää ja se voi olla myös surutyötä.

Lapsuudessani kotonani on kerätty melkoinen määrä valokuvia albumeihin. Kuvamuistojen todellisen arvon käsittää vasta paljon myöhemmin, kun kuvien läheisiä ihmisiä ei enää ole keskuudessamme. Yhdessä koettua aikaa on mukavaa muistella; mikä silloin oli erilaista ? koska sait omaa rahaa, mitä tililläsi ostit ensin ? koska rakastuit ensimmäisen kerran? Silloin muotikin oli toinen .... eikä sukkahousujakaan ollut vielä keksitty, joten millaiset olivat sukat?

Vaivaisen pienilläkin, merkityksettömillä muistikuvilla on nyt merkitystä. Kun oikeat muistikuvat ovat haalistuneet pois tietoisuudestamme, on bloginkirjoittajan helppo palata ajassa taaksepäin ja elää kauniit muistot uudellen kirjoituksina ja kuivina.

Talven ensimmäinen lumisade

Jostain syystä nykyisetä arjestani on vaikeaa löytää mitään mainittavia kohokohtia, sellaisia, mistä tekisi mieleni kirjoittaa blogiini. Koska mitään kohokohtia ei ole, on kirjoitettava aivan tavallisista päivien tapahtumista. Useimmat päiväni kotona ovat tylsiä, ja perin samankaltaisia mitä aiemmatkin. Talvi on tullut ja ensimmäinen kunnon lumi on peittänyt maan täällä eteläisessäkin Suomessa. Yleensä tuo ajankohta sattuu poikeni syntymäpäivien 4.11 ja 20.11 paikkeille. Poikani Lasse syntyi vihdoin imukupilla vedettunä maailmaan 20.11.1993, niin juuri silloin alkoi kesken synnytyksen tiheä syksyn ensimmäinen lumisade. Lasse syntyi Lohjan sairaalassa klo 1 päivällä ja lumisade ikäänkuin teki tapahtumasta erikoisen juhlallisen. Kun puolestaan nuorempi poikani syntyi 4.11.1995 Naisten klinikalla silloin vallitsi kova tuuli 11 aikaan illalla. Kyse oli suoranaisesta syysmyrskystä. Sairaalasta mieleeni jäi sateen ropina sairaalan ikkunoissa, mustana kiiltävät Helsingin kadut ja yössä huojuvat puistojen puut.
Omaan syntymääni huhtikuussa 1956 liittyy valoisampi ja optimistisempi kuvaus luonnosta ja tästä keväisestä vuodenajasta. Äitini kertoi viimeisten lumipälvien peittäneen maata Helsingissä niinä päivinä, kun hän oli samaisella Naistenklinikalla synnyttämässä minua. Ajatelkaas, miten tärkeää ja mielenkiintoista tälläiset pienet muistikuvat onkaan tulevina vuosina. Näiden tapahtumien ja luonnonolojen tilannetta voi joka vuosi verrata kyseessä olevaan ajankohtaan. Tuleeko talvi nyt ajoissa, ja onko poikien syntymäpäivänä lunta maassa ? Meidän pitää muistaa ja huomata, että pienilläkin huomioilla ympäristöstämme voi aikaa myöten olla yllättävääkin merkitystä. Poikani kuuntelevat mielenkiinnolla, millaista oli silloin, kun he syntyivät.

Kesä ja loma v. 2010

Rakkaat lukijat, en ole pitkään aikaan jaksanut kirjoitella blogiini. Kesä on ollut aivan liian kuuma. Lisäksi perheessämme on kesän aikana ollut yllättävää sairautta, mistä en ole halunnut kirjoittaa enempää. Mieheni on nyt terve näillä näkymin, onneksi. Perheeni huonoa karmaa on, että puorempi 14 v poikani joutuu viettämään syksyn poissa kotoa.



Liika kuumuus haittasi lomaani myös Turkissa, missä lomailimme naisystävieni kanssa elokuussa 2- 12.8.2010. Kun ajatukset on negatiivisella puolella, en osaa, enkä jaksa kirjoittaa iloisista tapahtumista, vaikka kyllä niitäkin on ollut kesän aikana paljonkin. Kesän tapahtumista laitan tänne kuvat Turkin lomastamme. Kun syksyllä sataa, on kylmää ja tuulista, niin mikäpä on sen rennompaa, kuin muistella kesää, aurinkoa ja uimista niin Mustallamerellä, Marmaranmerellä, kuin myös Välimerelläkin, minne rannoille poikkesimme Turkin lomallamme. Lomalla meillä oli vuokrattuna auto Hunday, jossa ilmastointi pelasti meidät liialta kuumuudelta. Kun automatka keskeytyi, oli vastassa kuuma ilma tai tuuli, kuin hiusten kuivaajasta.

Kilyos, Mustameri

Euroopan reunalla, Haaremin puiston baarissa



Kumkapin kalatori


Kumkapi

Ayvalik kaupungin puisto, ulkoilmateatteri

Sarimsakli, Välimeri


Sarköy, Marmaranmeri, lehmät rannalla


Mitä pidätte uimapuvusta, eikös sopisi Suomessa sienimetsään ?

Kesästä kerrankin kyllikseen

Mehujäitä, uima-altaita ja päiväunia. Näitä eväitä on luvattu korkeasaaren sadoille eläimille helpottamaan Suomen kuuminta hellekautta, jota samaa koetaan nyt koko Suomen maassa. Mitäs helpotusta on luvassa meille nääntyneille ihmisille ? Itsellämme on kekseliäisyyttä jo käytettykin ja monin konstein koitettu oloamme viilentää päivän kuumimpaan keskipäivän aikaan. Konstit on vain käytetty loppuun, kun kuumuus ja helle kiusaavat vielä auringon mentyä mailleen vielä illallakin. Jopa keskiyöllä on vaikeaa saada nukutuksi, vaikka kaikki toimivat ikkunat on saatu auki ja toivottu taloomme edes pientä läpivetoa. Ulkona lehtikään ei puussa liikahda, ja kostea 28-29 C asteinen sisäilma vain tiivistyy sisällä. Paksuista peitoista olemme luopuneet jo vikkoja sitten, ja öitä nukumme vain lakana päällämme. Sisällä riittävä



vaatetus olisi vain pelkät alushousut, mutta siveyssyistä on yläpäätäkin verhottava jollakin topilla, ainakin meidän naisten. Helteellä hiuksiaan voi pitää poninhännällä, missä saa kosteat hiukset pois niskasta. Shortseja voi käyttää ilman alkkarita, ja rintaliivitkin voi unohtaa pois kauppareissuilla. Toppi saa luvan riittää, kun kuumuuden torjuntaan ei muutakaan keksi. Molemmista autoistamme on ilmastointi rikki, juuri nyt kun sitä tarvittaisiin kipeästi. Autolla ajetaan ikkunat auki, ja ilmanpaine saa rauhassa paukkua korvissa. Päivisin sentään on minulla helpotuksen hetki, kun aamun toimet on tehty. Pääsen pihalle uima-altaaseemme vilvoittelemaan ja olenkin siellä makoillut kumipatjalla useita tunteja päivässä. En ole kymmeniin vuosiin ollut näin ruskea, mitä nyt. Poikia allas ei enää kiinnosta ja he viihtyvätkin vain omissa huoneissaan paremmin mitä ulkona. Entisten särkyneitten tuulettimien tilalle ostin Honkkarista uudet pöytätuulettimet. Omaa tuuletintani olen sisällä kanniskellut TV:n ääreen ja keittiöön, missä joudun kokkailemaan ruokia pitkiäkin aikoja yhteen menoon. Heinäkuun helteisiin on virkistystä saatu myös Gigantista ostetulla 400 euron ilmastointilaitteesta. Muuten laite on erinomainen 30m2 tilaan, mutta sen kova äänisyyden vuoksi harkitsemme sen palauttamista kauppaan. Helteet täällä Suomessa alkoivat jo ennen Juhannusta, eikä nyt vieläkään 16.7 ajankohtana loppua ole niille näkyvissä. Nyt kuumilla ilmoilla ei voi muuta kuin nauttia vedestä, ja toivoa pääsevänsä uimaan. Vehkamon Annen kanssa olemmekin ahkerasti käyneet uimassa Siuntion hiekkamontulla. Myös Lasse on kavereineen käynyt montulla uimassa, mutta vain ihmeelliseen aikaan klo 21.00 ! illalla. Arvelen, että kesän kuumuus on ollut liikaa jopa niille, jotka yleensä nauttivat ruskettumisesta ja helteistä. Yleensä kesää pidetään mukavimpana vuodenaikana, mutta nyt olen kummasti alkanut ikävöimään lumista viileää talvea.

Pihatöissä

Talvet suunnittelen, mitä töitä kesällä olisi pakko tehdä pihassamme. Suunnittelu on mm yksi aihe, mistä nukahdan helposti, koska kesätöitten lista on loputon. Nyt kun TV-stä tulee puutarhaohjelmia, on vain hokkus-pokkus pari päivää, niin piha on muutettu Edenin puutarhaksi. Meillä pihan muokkaus ja raivaus on hikistä ahertamista rikkaruohojen, risujen, ruohonleikkuun ja uima-altaan putsauksen kanssa. Jos töitä ei tekisi, umpeutuisi pihamme puitten,risukkojen ja lehvästöjen katveeseen kuten Prinsessa Ruususen linna konsanaan. Uima-allas on vuotanut taas viikon ja toivon mukaan Jukan eiliset paikkaukset tukkivat sen.



Kaksi talomme eteläpäädyn kukkapenkeistä on rikkaruohopenkkejä ! Istutin niihin toisista penkeistä Vuorenkilpiä, mitkä kasvit tiedän valtaavan muut vähemmän toivotut kasvit. Nyt pihamme kaikissa penkeissä kasvaa kyseistä kilpikukkaa. Vuorenkilvet ovat perintöä Jukan ukin tontilta Hiekkaharjusta. Käsittääkseni Hiekkaharjuun ne oli siirretty joskus Ruisssalosta. Pihamme istutetut vaaleanpunaiset Pionit ovat sensijaan minun perintöäni mummolastani Puistolasta (pelätyn naapurin Perkon pihasta, mikä aikanaan rakennettiin täyteen paritaloja).

Tämän päivän työurakkani oli 5-vuotta vanhan puupinon siirtäminen sisälle varastoon. Samasta paikasta aloitan taas huomenna.

Kolari

Olen pitänyt itseäni suht hyvänä ja varovaisena autonkuljettajana, jopa ylivarovaisena, jos liikkenteessä on ollut pienintäkin uhkaa nähtävissä. Varovaisuudestani huolimatta yllättäen kolari sattui kohdalleni ja 4 vuotta vanhan autoni peräpää sai moukarin lailla tällinsä. Kuten aina kolari on ennustamaton tapahtuma, ainakin itse kuljettajien mielestä. Näin oli myös omalta osaltani viime perjantaina, kun peruutin päin toista autoa !


Kolarini tapahtumapaikka oli niinkin hiljainen, kuin pienen maaseutukylän terveysaseman piha. Parkissa pihassa oli vain muutama auto, joten harmia tai uhkaa en mitenkään olisi voinut ennustaa. Eikös kolarit satu aina siellä, missä liikenteessä otetaan turhia riskejä ? Voisiko liikenteen riskitekijöitä löytää terveysaseman pihasta. Siihen tarvittaisiin paljon mielikuvitusta, mihin törmätä hiljaisella parkkipaikalla. Riskiliikkumista olisin saattanut ennustaa vain terveysaseman potilasta, jotka ulospäästyään ensi kertaa kokeilevat kyynärsauvojaan. Parkissa olevat autot eivät lukeudu automaattisesti riskitekijöihin, ainakaan noin hiljaisessa paikassa.

Minulla oli asiaa terveysasemalle, hakea sieltä Juholle lääkeresepti astmaoireisiin. Juho oli itse mukana. Tosin hän heti päätti kävellä kotiin, koska reseptin odottaminen kuumassa autossa olisi turhauttavaa ja tylsää. Parkkeerasin autoni parkkirivin viimeiseen tyhjään paikkaan. Sisällä asiat hoidettuani palasin autolleni, starttasin moottorin, laitoin valot päälle ja pakin silmään ja painoin kaasua peruuttaakseni ulos autorivistä. Äkisti autoni peräpää iskeytyi takana ohi ajaneeseen toiseen autoon ! Peruutukseni tyssässi tähän, kolariin. Nopeasti tein arvion, mitä sattui; toisen auton koko sivu, molemmat ovet olivat lommolla sisäänpäin, kuin olisi moukarilla lyöty. Oman autoni perä oli suht ehyt, joskin puskuri oli hieman irti kiinnikkeistään. Toisessa autossa oli nuori nainen, yhtä ymmällään tapahtuneesta, mitä minäkin. Soitimme poliisille, jotka eivät kuitenkaan pitäneet tarpeellisena tulla paikalle. Minä, joka peruutin, olisin joka tapauksessa syyllinen. Pidin tuomiota epäoikeudenmukaisena ja siksi Jukkakin tuli paikalle pitämään puoliani. Soitimme vakuutusyhtiööni Tapiolaan, mistä sain tietää Kaskon omavastuuni olevan vain 160 €, joten sain huokaistua helpotuksesta. Molemmat autot tultaisiin korjaamaan minun vakuutuksestani.

Kerrottakoon vielä lyhyt episodi samalta päivältä, mikä liittyy ylivarovaisuuteeni. Juhon kanssa oltiin juuri käyty taimitarhalla ostamassa kukkia. Parkkipaikalla oli lapsia, jotka käskin menemään sisälle autoonsa, pois peruuttavien autojen tieltä. Varovaisellekin kuskille näköjään sattuu, eikä liika varovaisuus ole koskaan turhaa.