Romantiikan nälkä

Kun arki ahdistaa, mikäpä sen virkistävämpää kuin menneitten tapahtumien - häiden rakastumisten ja muiden positiivisten kokemusten muistelu. Kyse on mielihyvän tavoittelusta, itsensä ja omien tekojensa hyväksymisestä; ikään kuin voisi vakuuttaa itselleen eläneensä menneisyytensä sankarin lailla, vailla muita ikävämpiä vaihtoehtoja.

Menneitä muistellessa on helppo käsittää, miksi oma muistimme valikoi muistamisen arvoiset positiiviset kokemukset ensisijaisiksi. Epäilemättä syyllistymme myös tapahtumien yliromantisointiin ja ikävät sivujuonteet saavat unohtua. Tutkimuksissa on havaittu, että muistelu aktivoi samoja aivoalueita kuin alkuperäinen kokemus. Muistelu on inhimillistä ja vain ihmisille niin palkitsevaa, että kykenemme uppoutumaan muistoihin unohtaen samalla nykyhetken ja arjen harmit. Voimme keventää elämäämme seikkailemalla muistoissamme ja palaamalla niihin tähtihetkiin, jotka nostivat meidät oman elämämme sankareiksi.
Osaamme myös värittää menneisyyden todenperäisyyttä kauniimmaksi ja muistoissamme painopiste on aina omissa onnistumisissa.

Milloin muistellaan menneitä, milloin taas pohditaan tulevaa. Muistelu on parhaimmillaan lääkettä mielenterveydelle. Muistelu on myös kaipausta, ikävää ja se voi olla myös surutyötä.

Lapsuudessani kotonani on kerätty melkoinen määrä valokuvia albumeihin. Kuvamuistojen todellisen arvon käsittää vasta paljon myöhemmin, kun kuvien läheisiä ihmisiä ei enää ole keskuudessamme. Yhdessä koettua aikaa on mukavaa muistella; mikä silloin oli erilaista ? koska sait omaa rahaa, mitä tililläsi ostit ensin ? koska rakastuit ensimmäisen kerran? Silloin muotikin oli toinen .... eikä sukkahousujakaan ollut vielä keksitty, joten millaiset olivat sukat?

Vaivaisen pienilläkin, merkityksettömillä muistikuvilla on nyt merkitystä. Kun oikeat muistikuvat ovat haalistuneet pois tietoisuudestamme, on bloginkirjoittajan helppo palata ajassa taaksepäin ja elää kauniit muistot uudellen kirjoituksina ja kuivina.