torstai 13. elokuuta 2009

Siivoojan työsuhteen täyttäminen puoliksi neiti Cinderellalla



Töhverön kunnan tekninen lautakunta on päättänyt jatkaa neiti Cinderellan työsuhdetta kirjaston siivoojana. Hän jatkaa puoliksi kirjastovirkailijana ja puoliksi kirjaston siivoojana. Neiti Cinderellalle maksetaan TES:n mukaista palkkaa 7,55 euroa tunnilta siivoustyöstä. Siivoustyönsä lomassa neiti voi ottaa vastaan palautettavia kirjoja.

Cinderellalle on pitkästä aikaa jäänyt palkastaan säästöön ylimääräistä. Yleensä palkka kuluu lemmikkieläinten kissan ja koirien purkkiruokaan. Säästöillään neiti osti itselleen kauniin designleningin, joka oli valmistettu rosan sävyisestä paperimassasta. Toivoa vaan sopii, ettei ulkosalla sade yllätä uuden leningin omistajaa.

RIPAUS RUNOUTTA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kiva kuulla, jos aihe kiinnostaa sinuakin,