maanantai 29. maaliskuuta 2010

Tyttö kantaa puita sisälle

Kerron hieman tästä kuvasta, joka on nyt blogini pääkuva; tyttö, joka kantaa halkopuita sisälle lämmikkeeksi. Kerrankin koko kuva - tai kuvateos on täysin 100%:sti omaa tekoani, otettuja 2 valokuvaa myöten. Olen innokas kuvaaja, mutta nolo ja arka saamaan ihmisiä kuvatuksi, varsinkin jos he ovat vieraita. Hapsalussa sain otetuksi kuvan naapurin talon tytöstä. Kuvateos on tehty tekniikalla missä kaksi



toisilleen aivan vierasta kuvaa on yhdistetty. Viime silauksena puihin on maalattu vaaleanpunaiset lehdet. Tyttö on kuvattu talvella tammikuussa ja puitten varjostama kävelytie on kesäkuva Haapsalusta, aivan kesäkotimme nurkilta. Haapsalussa (ja kait koko Virossa) on tavallista, että kerrostaloasunnotkin lämpiää puilla, miten kukin asukas haluaa. Kaksikerroksinen naapuritalo lämpiää puilla, joita asukkaat joutuvat hakemaan halkovajasta ulkoa. Koululaistytön homma oli hakea puita sisälle. Ehkä jonakin päivänä tämä lämmitystapa on Virossa historiaa, kuten se on Suomessakin ollut pitkään, liekö 50-vuotta. Viimeksi saman naapuritalon ikunalla sievisteli kissaneito ja maassa mourusi rakkautta kujan kolli. Minä aioin ottaa rakastavaisista kuvan, mutta juuri kun olin räpsäämässä kuvaa, oli kissan emäntäkin jo ikkunassa. Ei tullut kissoista taiteellista kuvaa sillä kertaa !

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Kissojeni kujeita 1 osa

Hiiri aamiaiseksi

Ennen kun poikiamme oli olemassa, oli meillä 2 kissaa Bertta ja Minttu. Ennen näitä neitoja oli meillä Jellona niminen uroskissa. Jellonaa kutsuimme Swaddariksi, ihmeellisen nimen alkuperää en millään muista. Jellona oli musta-valkoinen väriltään ja turkki oli pitkäkarvainen ja kiiltävä, kuten angorakissoilla.



Kuvassa ei ole Jellona, vaan vastaava pulma, mikä kisullamme oli

Frakkivärityksestään huolimatta Jellona oli ansioitunut hiirien metsästäjä, joka tehokkaasti vähensi näitä talostamme. Rakensimme taloamme, missä oli koloja hiirten päästä sisälle. Yöt kissamme vaani hiiriä sisällä. Jellona söi hiiren joskus parisänkymme alla, niin että vain maksa väritti lattiaa aamusella. Kerran yöllä heräsimme siihen, kun jokut oliot vipelsivät pimeässä sängyssämme. Oli tarraavia kynsiä ja pieni karvapallo, mikä puikkelehti kynsiä pakoon lakanoittemme väliin. Kissamme oli kantanut elävän hiiren sänkyymme yöllä ! Siinä on Teille aamupala, kait kisu ajatteli. Sillä kertaa hiiri pääsi karkuun. Jellona varmasti ihmetteli, miksi pakenimme sängystämme hiirtä, kun sitä olisi pitänyt päinvastoin jahdata takaa.

Muropurkin mysteeri

No, kissamme yö metsästykset jatkuivat herpaantumatta, ja päivällä vasta oli laiskottelun aika. Kerran taas heräsimme keskellä yötä sängystämme " hirveään kolinaan ja paukkeeseen " Nyt hiirijahtia ei onneksi käyty sängyssämme, vaan pauke kuului pimeästä keittiöstämme. Pääsin äkkiä pystyyn ja sain sytytetyksi valot keittiöön. Ja mitä ihmettä ? Jellonamme juoksenteli keittiössä seinästä seinään päässään muropurkki ! Kissa oli varmaan vaaninut hiirtä roskiksessa, hiiri oli rapistellut purkin pohjalla. Kissan oli täytynyt työntää päänsä pahviseen purkkiin jotta hiiren saisi kiinni, ja näin muropurkki oli jäänyt kiinni kisun päähän. Kun ei nähnyt mitään, meni Jellona purkki päässään pitkin seiniä. Ja ei se pauke vielä mitään, mutta kun hiiri oli edelleen purkin sisällä - ja ilmeisesti pääsi puremaan kissaa nenään ! Vihdoin kissa säntäsi olohuoneeseen pahvipurkki päässään, jolloin se osui sohvaan. Lopuksi purkki juuttui kiinni sohvan alle, milloin kissa sai päänsä irti purkista. Sitten minä menin uteliaisuuttani kurkistamaan purkkiin, ja sittenhän se urhoollinen hiiri pomppasi ulos tukalasta vankilastaan. Episodin jälkeen olimme kieltämättä kaikki melko säikähtäneitä minä, mies, kissa sekä hiiri. Jätimme loppuyöksi kuistin oven auki, joten hiiri pääsi ulos karkuun. Sen pituinen juttu se, kerron muita sattumuksia lisää myöhemmin.