sunnuntai 2. elokuuta 2009

Rakkaat piirrettymme



LAPSUUDEN ENSIMMÄINEN KIRJA

Muistatko lapsuutesi ensimmäisen kirjan ? Sen kirjan jota iltasatuna luettiin ennen nukkumaan menoa ? Mummoni Hilda ei lukenut iltasatuja kirjasta, vaan kertoi omia keksimiään kertomuksia, pikku tarinoita...mm Vääräkaula Mantasta. Manta oli ennen sodanaikaa olleen kanalan diiva. Diivailu loppui kun koira puri Mantan kaulan kieroksi. Mummo myös kertoi koneesta, jolla haudottiin munista valmiiksi tipuja.
Vieläkin minua askarruttaa, miksi kanat ei itse hautoneet muniaan ja millainen mahtoikaan olla hautomakone ?

BAMBI YSTÄVÄMME

Oman ensimmäisen lapseni Lassen rakkain satu oli Bambi, jota katsottiin moneen kertaan. Kun kolmen ikävuoden jälkeen Lassen menemistä suunniteltiin perhepäivähoitajalle, esittelin Lassen hoitaja Irmelille, jonka näimme ostarilla.
Tässä on sitten Lasse poikani. Lasse katsoi minua tuimasti, ja totesi vakavana -
minun nimihän on Bambi !!
Tuossa taustalla soi aivan ihana Bambi-elokuvan musiikki, jossa reipas- heleä kuoro esittää vesipisaroiden konsertin. Suosittelen Bambi elokuvaa ja kirjaa ensimmäiseksi iltasaduksi. Juoni on helppo ja sydämmellinen. Elokuvassa tosin on myrskyinen jakso, josta muistan herkkien lasten reagoimisen. Sitten kun toinen lapsemme Juho oli syntyi, olikin lastenkirjoja ja elokuvia kertynyt jo enemmän



kirjahyllyyn. Kuten itsekin huomaat Bambin musiikki ihastuttaa kuulijaa. Kannaattakin opettaa elokuvien musiikin avulla lapsi kuuntelemaan sitä. Kysyä mitä lapsi siitä pitää, ja mitä tulee äänistä mieleen ? Lapset herkitysvät musiikille, ja oppivat siitä pitämään aikuisikään saakka. Itse löysin musiikin aikuisena elokuvien kautta mm Chaplinin kaupungin valot. Omien lapsieni kanssa löysin tämän ihanan piirrettyjen ikivihreän musiikin alan. Tässä olisi myös mummeille kivaa tekemistä ja kuuntelemista lasten lasten kanssa ! Mm Liisa Ihmemaassa musa on valloittavaa, mukana on kunnon iso orkesteri, ainakin vanhoissa piirretyissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kiva kuulla, jos aihe kiinnostaa sinuakin,