perjantai 13. marraskuuta 2009

Kännikaloja ja Merenneitoja, onko heitä ?


Kännikala

Tuoreen kalan paras tuntomerkki on puhdas ja raikas tuoksu. Myös silmät ovat kirkkaat, kosteat ja ulkonevat. Kalan värit ovat kirkkaat ja kalaa peittää kauttaaltaan hiukan kiiltävä, tasaisen ohut suojaava limakerros.

Kalankasvatukseen soveltuvat lajit, jotka sopeutuvat suljettuun ympäristöön ja jotka tuottavat runsaasti jälkeläisiä. Lisäksi lajien tulee olla nopeakasvuisia, tehokkaasti rehua hyödyntäviä ja taudinkestäviä. Kala syö ja kasvaa vain, jos se voi hyvin. Jääkauden jäljiltä Kännikala jäi eristyksiin Suomen vesistöihin ja siitä kehittyi oma lajinsa. Rehevöityminen on kuitenkin tehnyt Kännikalan elon tukalaksi. Liian moni yksilö kärsii kroonisesta hapenpuutteesta.


Merenneito

Merenneito eli vedenneito on taruolento, jonka tunnistaa jalkojen sijaan lantiosta alkavasta pyrstöstä ja pitkistä hiuksista. Moni merimies on kertonut nähneensä vedessä ensin naisen yläruumiin, sitten nopeasti huitaisevan pyrstön. Merenneito on pitkähiuksinen nainen, joka elää vedessä ja hengittää sen alla yhtä hyvin kuin ilmassa. Merenneito muistuttaa suuresti seireenejä, laulullaan lumoavia naisen yläruumiin ja linnun alaruumiin omaavia lumottaria.Ne pystyvät pidättämään hengitystä paljon pidempään kuin ihminen. Miespuolinen merenneito on Vetehinen.


Elokuvassa Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä (1957) Pekka Puupää ja Pätkä kohtaavat saaristossa uintiharjoituksissa merenneidon, ja vievät tämän mukanaan Pekan kotiin Voikukankadulle.


Pallokala

Kambodzalainen kalastaja koki tuskaisia hetkiä, kun vaarattoman ja lempeänoloinen pallokala yllättäen puri kiinni tämän nivusiin. Kalastaja oli kokemassa verkkoaan ja havaitsi saaneensa saaliksi myös pallokalan. Kun kala oli irti verkosta, puraisi se yllättäen kiinni miehen genitaaleihin. Paikallislehti julkaisi kuvan kalastajasta makaamassa sairaalassa haaroväli tiivisti paketoituna. Turman uhrin uskotaan toipuvan vammoistaan.
(Älkää uskoko kaikkea, mitä luontoaktivisti Annu kirjoittaa, omaksi huvikseen)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kiva kuulla, jos aihe kiinnostaa sinuakin,