keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Pakkaamisen ongelmaa

Einen kanssa nyt pähkäillään, mitä pakattaisiin Turkkiin matkalle mukaan, ja koneeseen ottaa mukaansa 20kg varusteita. On hyvä varautua ja tehdä listaa jo ajoissa, nyt viikkoa ennen. Kokeneena matkalaukkujen pakkaajana tiedän, että vaihtoehtoisten varusteiden miettimiseen kuluu paljon enemmän tunteja, mitä niitten itse laukkuun runnomiseen menisi aikaa. Varusteiden tarpeellisuudesta on tehtävä raskaita kompromissejä, koska meillä jokaisella on omanlaisensa käsitys, mikä on tarpeellista ja mitä tarviketta ilman emme kykenisi päivääkään selviämään. Eri vaihtoehtoja riittää päänsäryksi asti.



Ideoista, mitä matkalle mukaamme tarvitsisimme, ei ole pulaa. Voi vaan kysyä - millaisin varustein hamstraaja matkustaa, kun kotikin on valmiiksi täynnänsä kaikkea mahdollista, varmuuden vuoksi ? Mukaan pitäisi pakata vain kaikista tarpeellisin, muttä ongelmaa on siinä, että kaikki, mitä omistaa on perimmiltään tarpeellista. Pakkaaamisen järkeistämiseksi, on oltava järkevä. Ja sitähän ne naiset emme aina ole, vaikka niin joskus väitämmekin !

Einen kanssa keskustelimme puhelimessa pyykin pesusta, ja siitä, ettei Sarköyssä ole pesukonetta, eikä koko kaupungissakaan ole yhtä ainutta pesulaa. Eine keksi, pyykinpesuun tarvttaisiin vanha kunnon pyykkilauta. Jos ei muuta, niin antiikkisia lautoja löytyy markkinoilta. Pyykkilauta on lisäksi ekologinen ratkaisu, mikä toimii ilman vesiliitäntöjä ja sähköä, eikä tarvita putkimiestä asennuksiin. Siis näillä, ja Einen perusteilla - pyykkilauta olisi tarpeellinen varuste mukaan Turkin matkallemme. Kyseisen varusteen tarpeellisuutta ei voi kukaan kiistää.

Lisäksi olen suunnitellut tuovani kotoa Sarköyhin mukaan yhden kauniin päiväpeiton kokoa 260 x 280 cm, mikä on jäänyt ilman käyttöä. Kokeilin, miten peitto mahtuu matkalaukkuuni. Ja mahtuuhan se, eikä höttönen painakkaan paljon mitään. Epäkohtana on, ettei sitten matkalaukkuuni paljoa muuta mahtuisikaan, mitä nyt muutama ruisleipä- ja kahvipaketti. Viime kesänä laukkuuni mahtui kätevästi Ikean:n rautaiset pöydänjalat 4 kpl, mitkä vei vähemmän tilaa, mutta painoa oli liiankin kanssa. Tauluista ja pöytälampuista olen ottanut opikseni; niitä ei Suomesta kannata kärrätä Turkkiin, ne vääntyvät ja päällilasit menevät rikki.

Pakkaamista Turkkiin helpottaa ennalta kirjoitettu pakkauslista, mikä karsii mukaamme turisteille tärkeät tavarat ja varusteet. Mitä listalla ei ole, sitä ei tarvita, on lyhyin ohje. Jotkin perusasiat ovat itsestään selviä - kuten vaatteet ja pesutarvikkeet, mitä itsekukin käyttämme matkallamme. Ne kaikkein oleellisimmat vaatteet ja varusteet Turkin matkalle liittyvät kesään ja kuumaan ilmastoon. Lisäksi on otettava huomioon - terveys ja kunto. Siis matkalle mukaan tarvitaan mukaan myös laastarit, lääkkeet ja kävelykeppi, minkä hyödyllisen esineen Eine muisti viime tinkaan.

Aikaisempien Turkin lomieni perusteella minua voisi kutkua minimalistiksi. Minulla on mukanani matkoilla monta mustaa hihatonta toppia, kaikki samanlaisia. Sitten on musta hame ja tummat shortsit. On vaikutelma, että minulla olisi päälläni samat vaatteet joka päivä lomani ajan. Ei suinkaan, olen ostellut Turkista monta eri väristä huivia. Erivärisinä huivini antavat persoonallisen lookin jokaiselle lomapäivälle, vaikka perusvaatteeni ovatkin mustia. K.Citymarketista ostin uuden mustan uikkarin 15 euroa, mikä oli synttäritarjous 1/2 hintaan.

Matkalle mukaan tärkeitä varusteita ovat kartat: kulunut lähikartta Istanbulin kaupungista, kartta metrosta ja Turkin tiekartasto. Lisäksi mukaan tarvitsemme elintärkeän Turkin sanakirjan, ja A 4:lle kokoamani luettelon turkkilaisista ravintolaruoista, jos sormi menee suuhun, mitä ruokaannokset sisältävät. Nyt ruokalistani on entistä tärkeämpi, koska Eine on kasvissyöjä.

Matkustaminen on nykyaikaa - ja mukaan täytyy tulostaa kaikki lento- hotelli- ja autovuokran varausvahvistukset.
Tärkeää ovat myös; avaimet, passi, rahaa, Visa, aurinkorasvaa, ajokortti, viime kesänä maksettu moottoritie kortti ja naapureille tuliaiset

Nyt kun oikein mietin - meinasi unohtua listalta; hyttysmyrkky ja aurinkolasit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kiva kuulla, jos aihe kiinnostaa sinuakin,