perjantai 16. heinäkuuta 2010

Kesästä kerrankin kyllikseen

Mehujäitä, uima-altaita ja päiväunia. Näitä eväitä on luvattu korkeasaaren sadoille eläimille helpottamaan Suomen kuuminta hellekautta, jota samaa koetaan nyt koko Suomen maassa. Mitäs helpotusta on luvassa meille nääntyneille ihmisille ? Itsellämme on kekseliäisyyttä jo käytettykin ja monin konstein koitettu oloamme viilentää päivän kuumimpaan keskipäivän aikaan. Konstit on vain käytetty loppuun, kun kuumuus ja helle kiusaavat vielä auringon mentyä mailleen vielä illallakin. Jopa keskiyöllä on vaikeaa saada nukutuksi, vaikka kaikki toimivat ikkunat on saatu auki ja toivottu taloomme edes pientä läpivetoa. Ulkona lehtikään ei puussa liikahda, ja kostea 28-29 C asteinen sisäilma vain tiivistyy sisällä. Paksuista peitoista olemme luopuneet jo vikkoja sitten, ja öitä nukumme vain lakana päällämme. Sisällä riittävä



vaatetus olisi vain pelkät alushousut, mutta siveyssyistä on yläpäätäkin verhottava jollakin topilla, ainakin meidän naisten. Helteellä hiuksiaan voi pitää poninhännällä, missä saa kosteat hiukset pois niskasta. Shortseja voi käyttää ilman alkkarita, ja rintaliivitkin voi unohtaa pois kauppareissuilla. Toppi saa luvan riittää, kun kuumuuden torjuntaan ei muutakaan keksi. Molemmista autoistamme on ilmastointi rikki, juuri nyt kun sitä tarvittaisiin kipeästi. Autolla ajetaan ikkunat auki, ja ilmanpaine saa rauhassa paukkua korvissa. Päivisin sentään on minulla helpotuksen hetki, kun aamun toimet on tehty. Pääsen pihalle uima-altaaseemme vilvoittelemaan ja olenkin siellä makoillut kumipatjalla useita tunteja päivässä. En ole kymmeniin vuosiin ollut näin ruskea, mitä nyt. Poikia allas ei enää kiinnosta ja he viihtyvätkin vain omissa huoneissaan paremmin mitä ulkona. Entisten särkyneitten tuulettimien tilalle ostin Honkkarista uudet pöytätuulettimet. Omaa tuuletintani olen sisällä kanniskellut TV:n ääreen ja keittiöön, missä joudun kokkailemaan ruokia pitkiäkin aikoja yhteen menoon. Heinäkuun helteisiin on virkistystä saatu myös Gigantista ostetulla 400 euron ilmastointilaitteesta. Muuten laite on erinomainen 30m2 tilaan, mutta sen kova äänisyyden vuoksi harkitsemme sen palauttamista kauppaan. Helteet täällä Suomessa alkoivat jo ennen Juhannusta, eikä nyt vieläkään 16.7 ajankohtana loppua ole niille näkyvissä. Nyt kuumilla ilmoilla ei voi muuta kuin nauttia vedestä, ja toivoa pääsevänsä uimaan. Vehkamon Annen kanssa olemmekin ahkerasti käyneet uimassa Siuntion hiekkamontulla. Myös Lasse on kavereineen käynyt montulla uimassa, mutta vain ihmeelliseen aikaan klo 21.00 ! illalla. Arvelen, että kesän kuumuus on ollut liikaa jopa niille, jotka yleensä nauttivat ruskettumisesta ja helteistä. Yleensä kesää pidetään mukavimpana vuodenaikana, mutta nyt olen kummasti alkanut ikävöimään lumista viileää talvea.

2 kommenttia:

  1. İhanaa,tta sinustakin kuulee taas.Monasti jo mietin,etta minnekka olet kadonnut.
    Meilla on olkkarissa ja makkarissa ilmastoinnit (LG-BEKO) ja ihan ovat hiljaiset.Ostitteko sellaisen ilmastoinnin,mika tuottaa vain kylmaa ilmaa.
    Aivan ihana kesa on taalla meilla ollut,kun viela ei ole ollenkaan ollut niita normaaleja kuumia keleja.Lampötila jaanyt^+35 asteeseen,ja merituuli puhaltelee lapivetona kotona.
    Halaus Antalyasta

    VastaaPoista
  2. Halauksia sinne takaisin ! Minulla on ollut epäuskoa blogin kirjoittamiseen. Yleensä kirjoitan vain positiivisista asioista, mutta nyt omaan niskaan on kasaantunut pieniä ja suuria harmeja, joista en voi kirjoittaa. Yksi pienistä harmeista on tämä helle. Muutamasta muusta kirjoitan sinulle e.mailin, jotta tiedät syyt, miksi olen ollut kauan kirjoittamatta. t Annu

    VastaaPoista

kiva kuulla, jos aihe kiinnostaa sinuakin,